27. lokakuuta 2012

Vadelma-sitruunajuustokakku

Tein ensimmäistä kertaa uunissa paistettavaa juustokakkua. Lopputulos oli sen verran herkullinen, että teen toistekin. Tämä kakku vaan oli hieman liian pitkään uunissa, joten pinta ehti tummua. Mutta ei se makuun vaikuttanut. Ohje on Pirkasta 4/2012. Ohjeessa käytetään Pirkka tuorejuustoa, jota myydään 180 g rasioissa. Itse kuitenkin käytin Violan 200 g rasian.


OHJE:
Pohja:
100 g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
1½ dl vehnäjauhoja
1½ dl mantelijauhetta
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
1 rs (180 g) maustamatonta tuorejuustoa
1 tlk (250 g) maitorahkaa
2 dl vispikermaa
1 dl maissitärkkelysjauhoa (Maizena)
1 3/4 dl sokeria
2 tl vanilliinisokeria
2 tl sitruunan raastettua kuorta
½ dl sitruunamehua
3 kananmunaa
1 ps (200 g) vadelmia (pakaste)

Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri. Vatkaa joukkoon muna. Yhdistä kuivat aineet ja lisää taikinaan. Sekoita taikina tasaiseksi. Kiinnitä irtopohjavuojaan (halkaisija 24 cm) leivinpaperi ja voitele reunat. Painele taikina jauhotetuin käsin vuoan pohjalle ja reunoille.

Vatkaa tuorejuusto, rahka, kerma, sokeri ja maissitärkkelys keskenään. Mausta seos vanilliinisokerilla, sitruunankuoriraasteella ja -mehulla. Lisää munat yksitellen vatkaten.
 
Ripottele puolet vadelmista pohjataikinan päälle. Kaada rahkaseos vuokaan ja ripottele loput vadelmat kakun pinnalle. Kypsennä 175-asteisessa uunin alatasolla noin tunti. Kakku saa jäädä keskeltä hieman pehmeäksi.
 
Irrota juustokakku vuoasta täysin jäähtyneenä. Tarjoa jääkaappikylmänä. Siivilöi halutessasi pinnalle tomusokeri ennen tarjoilua.


HUOM! Jos käytät kypsentämättömiä (pakaste)vadelmia koristeeksi, valitse suomalaisia marjoja.

25. lokakuuta 2012

Angry Birds -kakku 3

Juhlimme jokunen aika sitten suvun kanssa kahden vanhimman pojan synttäreitä. Angry Birds on meillä nyt suosittu, joten oli helppo keksiä aihe kakkuun.


Kakussa on 8 munan sokerikakkupohja, kostutus vaniljamaitoa, täytteenä vadelmamarmeladia, kuningatarrahkaa ja vispikermaa.


Pursotukset on vaniljakreemijauheella vahvistettua laktoositonta vispikerma. Koristeena oleva lintu on esitelty aiemmin täällä. Reunoille ripottelin vielä nonparelleja.

23. lokakuuta 2012

Suklaamuffinssit

Sain äidiltäni jo jokin aika sitten keittiöpyyhkeen, jossa oli suklaamuffinssien ohje. Muffinsseja olen tehnyt jo aiemminkin, mutta jostain syystä ne ovat jääneet postaamatta blogiini. Nyt leivoin miniversioita poikien synttäreille. Suklaana käytin laktoositonta suklaata, joten muffinssit olivat täysin laktoosittomia. Ohjeesta poiketen käytin ruokaöljyn tilalla juoksevaa margariinia.


OHJE:

3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliinisokeria
2 rkl kaakaota
1/4 tl suolaa
1½ dl sokeria
100 g rouhittua suklaata
2 kananmunaa
1 dl ruokaöljyä
1 dl maitoa

Sekoita kuivat aineet ja rouhittu suklaa keskenään. Lisää munat, öljy ja maito. Sekoita taikina tasaiseksi.

Jaa taikina paperisiin muffinssivuokiin. Paista muffinssit 175-asteisessa uunissa noin 13-15 minuuttia, kunnes ne näyttävät kypsiltä.

Koristelin muffinssit suklaakermavaahdolla ja nonparelleilla.

20. lokakuuta 2012

Jauhelihahyrrät

Netissä pyöriessä sattui silmiini jauhelihahyrrien ohje BB-blogissa. Leivoinkin näitä poikien synttäreille. Pikkuisen muokkasin ohjetta täytteen suhteen, alla ohje sellaisena kuin itse tein. Tämä onkin siitä hyvä ohje, että jokainen voi tehdä mieleisensä täytteen.

Kuva on otettu huonossa valaistuksessa, siksi noin kellertävä.


OHJE:

250 g voita tai margariinia
250 g maitorahkaa
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

Täyte:
400 g jauhelihaa
mustapippuria
paprikajauhetta
pitsamaustetta
tomaattipyreetä
juustoraastetta

Päälle:
kananmunaa
juustoraastetta
 
Sekoita rahka ja pehmeä voi sekaisin, lisää kuivat aineet. Älä vaivaa turhaan, vaan sekoita taikinaa sen verran, että saat ainekset sekaisin. Laita taikina kylmään siksi aikaa, kun teet täytteen.

Ruskista jauheliha ja mausta se. Kaulitse taikina jauhotetulla pöydällä suorakaiteen malliseksi levyksi. Levitä levylle tomaattipyree ja jauhelihaseos, ripottele päälle juustoraastetta. Kääri levy rullalle. Leikkaa paloiksi, voitele munalla ja ripottele päälle juustoraastetta.  Paista 200-asteisessa uunissa noin vartti.

19. lokakuuta 2012

Syntymäpäiväkakku Riikalle

Vielä viimeinen vanhan blogin postaus, tämä on tammikuulta 2011.

Tein veljeni tyttöystävälle syntymäpäiväkakun. Veljeltäni kuulin, että Riikka tykkää suklaasta, joten sen mukaan tein kakun.
 

Kakussa on kolmen munan kaakaopohja, kostutus vaniljamaitoa, täytteenä boysenmarjahilloa ja valkosuklaakermavaahtoa. Pursotukset on suklaakermavaahtoa maitosuklaasta.

Kukka on sokerimassan ja marsipaanin sekoitusta, keskustaa ja pienempää kukkaa on värjätty pinkillä tomuvärillä. Lehdet on sokerimassaa. Koristeena on myös sokerihelmiä sekä pieniä, pinkkejä sydämiä.

Paljon onnea Riikalle ja toivottavasti kakku maistui

Juustokierteet

Herkullisia juustokierteitä joulukuulta 2010.

Ihanan pehmeitä ja juustoisia herkkuja! Taikinan ohje on sama kuin juustosarvissa, soveltui tähänkin tarkoitukseen erinomaisesti.


OHJE:
Taikina:

7½ dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
200 g voita tai margariinia
2½ dl maitoa
40 g hiivaa
Väliin:
Créme Bonjour variable Yrttitarha -tuorejuustoa
oreganoa
juustoraastetta
Voiteluun:
kananmunaa
Päälle:
juustoraastetta

Sekoita vehnäjauhot ja suola keskenään. Nypi rasva jauhojen kanssa murumaiseksi seokseksi. Murenna hiiva kädenlämpöisen maidon joukkoon. Lisää maitoseos yhdellä kertaa jauhoihin ja sekoita tasaiseksi.

Kaada taikina jauhotetulle pöydälle ja kaaviloi taikinasta noin 1 cm:n paksuinen levy (60x30 cm). Levitä tuorejuustoa levylle, ripottele päälle oreganoa ja juustoraastetta.

Kääri levy rullalle, jätä saumakohta työpöytää vasten. Leikkaa rulla noin 2 cm:n paksuisiksi paloiksi, laita leivinpaperoidulle uunipellille leikkauspinta ylöspäin.

Kohota liinan alla, voitele kananmunalla ja ripottele pinnalle juustoraastetta. Paista 225 asteessa noin 10 minuuttia.

Lumiukko-kakku

Tämä kakku on tehty joulukuussa 2010.

Itsenäisyyspäivän kunniaksi testasin Confetin blogikampanjassa voittamaani lumiukkovuokaa. Hauskan kakun sillä saakin aikaiseksi.


Kakussa on neljän munan peruspohja, kostutus vaniljamaitoa, täytteenä vadelmahilloa ja kinuskikermavaahtoa. Sekoitin purkilliseen vaahdotettua Flora vispiä 1 dl kinuskikastiketta. Kinuski ei kyllä juurikaan maistunut, joten hyvin voisi laittaa kinuskikastiketta enemmänkin.

Kakun päällä on vaahdotettua Flora vispiä, hattu mustaa sokerimassaa, nauha marsipaania, hatussa oleva koriste sokerimassaa. Silmät, nenä ja suu ovat karkkeja.

Tässä vielä lähikuvaa koristeesta, sivelin siihen hieman kullanväristä kristallipulveria.


17. lokakuuta 2012

Angry Birds -koriste

Angry Birds on kyllä tällä hetkellä meidän poikien suosikki - tosin niin se taitaa olla monessa muussakin perheessä. Tein tällaisen koristeen synttärikakkuun.


Koristeeseen on käytetty punaista marsipaania, valkoista kaulintamassaa sekä mustaa ja keltaista sokerimassaa. Olikin varsin mukava toteuttaa koriste tällä tavalla.

Kuva valmiista kakusta löytyy täältä.

Vaippakakku

Muutama vanhan blogini kirjoitus oli jäänyt siirtämättä tänne uuteen blogiin. Tässä niistä ensimmäinen.

Veljeni sai vaimonsa kanssa esikoisensa pari viikkoa sitten. Kerrassaan suloisen pikkuneidin Samalla minustakin tuli ensimmäistä kertaa täti. Eilen kävin viemässä rotinoita ja vauvalahjaksi tein vaippakakun. Idean vaippakakkuun sain netistä, esim. Mint Chocolate -blogissa ja Kokeilevassa keittiössä on tehty vaippakakkuja.



Tähän vaippakakkuun tuli yhteensä 51 vaippaa: alimmassa kerroksessa on 23 vaippaa ja paketti puhdistuspyyhkeitä, keskimmäisessä kerroksessa 16 vaippaa ja pesunestepullo, ylimmässä kerroksessa 12 vaippaa. Lisäksi kakkuun tuli pieni pyyhe, unipussi, kahdet sukat, kakun päällä komeileva lelu sekä äidille Lansinohia ja Imetyksen tuki ry:n esite. Niin, ja Äidiltä äidille -pinssi.


Tuttipulloa en tähän kakkuun halunnut laittaa, sillä kannustan imetykseen.

Tässä vielä kakku lähtövalmiina:



Voih, pikkuneiti on kyllä niiiin suloinen. Heti ensinäkemältä onnistui kietomaan tätinsä pikkusormensa ympärille

13. lokakuuta 2012

Mustikkakukko

Pienet poikamme söivät viime vuonna perhepäivähoitajansa luona mustikkakukkoa ja kehuivat sitä kovasti. Itse en ollut koskaan mustikkakukkoa syönyt. Sain opiskelukaveriltani tämän ohjeen, joten leivoin perheelle herkkua. Hyvää oli! Mustikkakukon kaverina kannattaa tarjota vaniljakastiketta tai vaniljajäätelöä. Tai kermavaahtoa, kuten ohjeessa. Meillä tarjottiin vaahdotettua vaniljakastiketta.



OHJE (6-8 annosta):

200 g voita
3/4 dl sokeria
3 1/4 dl ruisjauhoja
3/4 tl leivinjauhetta

Täyte:
8 dl (400 g) pakastemustikoita
n. 1 dl sokeria
½ dl perunajauhoja

Tarjoiluun:
2 dl kuohukermaa (+ sokeria)

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää ruisjauho-leivinjauheseos. Erota taikinasta vajaa 2/3 ja taputtele se uunivuoan (halkaisija 18-20 cm) pohjalle ja reunoille 3-4 cm korkeudelle.

Taputtele loppu taikina leivinpaperilla kanneksi ja laita se jääkaappiin hetkeksi.

Sulata mustikat mikrossa (nopeuttaa mustikkakukon kypsymistä). Lisää mustikoihin sokeri ja perunajauho. Kaada seos vuokaan. Aseta kansi päälle.

Paista 200 asteessa noin 40 minuuttia. Tarjoa lämpimänä kermavaahdon kanssa.

VINKKI: Käytä tuoreille mustikoille 1/ 4 dl perunajauhoja.

9. lokakuuta 2012

Kardemummakakku

Pidän paljon kardemumman mausta ja helpoista leivontaohjeista. Tässä kakussa ne molemmat yhdistyvät, ja lopputuloskin on herkullinen. Ohje on Lempikakku-blogista.


OHJE:

2 munaa
3 dl sokeria
2½ dl kermaa
1½ dl sulatettua voita
4 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
2 tl kardemummaa

Sekoita munat, sokeri, kerma ja voisula. Lisää joukkoon siivilöidyt ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Paista 175 asteessa noin 50-60 minuuttia.

7. lokakuuta 2012

Omenamuffinssit

Viimeinkin olen löytänyt lähes täydellisen omenamuffinssien ohjeen! Pehmeitä ja omenaisia, nam. Ohje löytyi Vaaleanpunaiselta nonparellilta. Näitä meillä tehdään varmasti toistekin.


OHJE (noin 15 kpl):

Taikina:
125 g margariinia
1½ dl sokeria
2 munaa
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
2 tl kanelia
1 dl maitoa

Täyte:
2 omenaa
1-1½ rkl fariinisokeria
1 tl kanelia

Muruseos:
75 g margariinia
3/4 dl sokeria
2 dl kaurahiutaleita
2 rkl vehnäjauhoja

Vaahdota sokeri ja rasva. Lisää munat joukkoon yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe, vaniljasokeri ja kaneli. Siivilöi jauhoseos taikinaan vuorotellen maidon kanssa.

Jaa taikina paperisiin muffinssivuokiin muffinssipellille 2/3 vuokien tilavuudesta. Jos ei muffinssipeltiä omista, niin voi myös käyttää Amerikan muffinssivuokia. Huomioi kuitenkin, että paistoaika ja muffinssien määrä saattaa tällöin hieman poiketa ohjeesta.

Kuori omenat, poista siemenet ja leikkaa ohuiksi lohkoiksi. Sekoita omenalohkot, fariinisokeri ja kaneli keskenään. Painele omenanpalasia taikinaan.

Tee pinnalle tuleva muruseos. Sekoita margariini, sokeri, kaurahiutaleet ja vehnäjauhot keskenään. Levitä muruseos muffinssien päälle.

Paista muffinsseja 200 asteessa uunin keskiosassa 15-17 minuuttia.


2. lokakuuta 2012

Angry Birds -kakku 2

Meidän toiseksi vanhin poika täytti 9 vuotta ja toivoi synttäreilleen mustan Angry Birdsin. Olen tehnyt vastaavan linnun kerran aiemmin, nyt vaan tein vähän isomman. Ei tuo lintu kovin vihaiselta näytä, enemmänkin kierosilmäiseltä.


Paistoin kakkua varten kaksi neljän munan kääretorttupohjaa, joista sitten leikkasin sopivankokoisia ympyröitä. Kokosin kakun pyöreäpohjaiseen leivontakulhoon. Kakkuun tuli neljä täyteväliä. Kakku on kostutettu vaniljamaidolla, täytteenä on mansikkatäyte.


Musta kuorrute on vaniljanmakuista sokerimassaa, muut osat on vaahtokarkinmakuista kaulintamassaa.