25. kesäkuuta 2013

Valkosuklaahyydykekakku vadelmilla

Kävimme juhannuspäivänä vanhempieni luona, ja tein sinne kahvipöytään hyydykekakun. Lähdin suunnittelemaan kakkua sen mauista, ja täytyy sanoa, että nappiin meni! Kakku maistui täsmälleen sellaiselta kuin olin suunnitellut. Laitoin kakun päälle vadelmat jäisinä, mikä ei ollut hyvä ratkaisu, sillä sulaessaan vadelmat valuttivat mehua. Eivät paljon eikä se makuun vaikuttanut, hieman ulkonäköön kyllä. Tuoreitten vadelmien kanssahan tätä ongelmaa ei ole. Lisäksi muistutan siitä, että käytettäessä ulkomaisia pakastevadelmia, on vadelmat keitettävä ennen käyttöä!



OHJE:

Pohja:
2 munaa
1 dl sokeria
3 rkl vehnäjauhoja
2 rkl perunajauhoja
½ tl leivinjauhetta

Kostutus:
½ dl maitoa

Täyte:
4 dl vispikermaa
1 prk maitorahkaa
1 prk vaniljarahkaa
130 g valkosuklaata
2 tl vaniljasokeria
1 rkl sokeria
6 liivatelehteä
tilkka vettä

Päälle:
400 g vadelmia
2 dl punaista mehua
1 dl hyytelösokeria

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne siivilän läpi muna-sokerivaahtoon. Kaada taikina irtopohjaiseen voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan (itse tein halkaisijaltaan 24 cm vuokaan). Paista uunin alatasossa 200 asteessa noin 15 minuuttia. Kumoa kakkupohja ja anna jäähtyä.

Pese kakkuvuoka ja laita vuoan reunoille ja pohjaan leivinpaperi. Voit käyttää reunoilla myös reunakalvoa. Se helpottaa kakun irrottamista valmiina. Laita kakkupohja vuokaan ja kostuta pienellä määrällä maitoa.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sulata valkosuklaa mikroaaltouunissa tai vesihauteessa. Vaahdota vispikerma. Lisää vaahtoon maitorahka, vaniljarahka, vaniljasokeri, sokeri ja sula valkosuklaa. Kiehauta tilkka vettä, sulata puristetut liivatteet veteen ja kaada seos ohuena nauhana kerma-rahkaseokseen. Kaada täyte pohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa muutama tunti tai seuraavaan päivään.

Laita vadelmat hyytyneen valkosuklaatäytteen päälle. Tee kiille. Kiehauta mehu kattilassa. Lisää hyytelösokeri vähitellen koko ajan hyvin sekoittaen. Kiehauta uudelleen ja anna jäähtyä, välillä sekoittaen, kunnes liemi hieman paksunee. Levitä liemi lusikalla marjojen päälle, ensin ohuelti ja sitten runsaammin. Tarvittaessa saat hyytelöliemen uudelleen juoksevaksi kuumentamalla.

23. kesäkuuta 2013

Mantelinen raparperipiirakka

Leivoin meille kotiin juhannukseksi raparperipiirakan. Kaapissa oli puolikas pussi mantelijauhetta, joten sen sain käytettyä tähän piirakkaan. Hyvää oli!


OHJE:

1 muna
1½ dl sokeria
3/4 dl juoksevaa margariinia
2 dl maitoa
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

Päälle:
6 dl raparperinpaloja
40 g mantelijauhetta
½ dl sokeria
½ dl juoksevaa margariinia

Sekoita muna ja sokeri. Lisää juokseva margariini, maito sekä keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Kaada piirakkataikina voideltuun, halkaisijaltaan 27-30 cm piirakkavuokaan.

Levitä taikinan päälle raparperinpalat. Sekoita keskenään mantelijauhe, sokeri ja juokseva margariini. Nostele lusikalla nokareita piirakan päälle.

Paista piirakkaa uunin keskitasolla 200-asteessa 25-30 minuuttia.

20. kesäkuuta 2013

Vaniljajäätelö

Kesän ensimmäinen itse tehty jäätelö on nyt maisteltu ja hyväksi todettu. Tällä kertaa käytin jäätelöön glukoosisiirappia, jota saa ihan tavallisista ruokakaupoista. Jäätelön ohje on Eskimolta. Pojat ihastuivat jäätelöön todella. Omaan makuuni tämä oli hieman liian makeaa, joten seuraavalla kerralla vähennän tomusokerin määrää pikkuisen. Osan jäätelöstä tein Tupperin jäätelömuotteihin, loput laitoin isompaan rasiaan.

Ohje saattaa tuntua hieman vaivalloiselta monine vatkauksineen, mutta kun vatkaa ainekset juuri tässä järjestyksessä (valkuaiset - keltuaiset + tomusokeri - kerma) ei vispilöitä tarvitse pestä välillä.



OHJE:

3 dl vispikermaa
3 kananmunaa
1 dl tomusokeri
1 dl glukoosisiirappia
1 vaniljatanko
pieni ripaus hienoa suolaa

Erottele omiin kulhoihin keltuaiset ja valkuaiset.

Vatkaa ensin valkuaiset kovaksi vaahdoksi suolaripauksen kanssa.

Siivilöi tomusokeri keltuaisten joukkoon ja vatkaa vaahdoksi.

Vatkaa myös kerma kuohkeaksi vaahdoksi erillisessä astiassa.

Halkaise vaniljatanko ja kaavi lusikalla tai veitsellä vaniljansiemenet ja lisää ne kermavaahtoon. Lisää myös glukoosisiirappi ja sekoita tasaiseksi massaksi.

Sekoita käsin, esim. taikinanuolijalla, keskenään valkuaisvaahto, keltuaisvaahto ja vaniljainen kermavaahto. Tässä vaiheessa voit lisätä massaan esim. suklaarouhetta antamaan lisämakua.

Kaada kuohkea jäätelömassa 1½ litran vuokaan ja peitä kannella. Pakasta jäätelöä noin 12-15 tuntia.

Jäätelö on parhaimmillaan 12-15 tunnin kuluttua valmistamisesta. Pitempään jäädytettynä jäätelö vaatii pienen sulatteluhetken huoneen lämmössä ennen annostelua.

19. kesäkuuta 2013

Helpot kauraleipäset

Leivoin pojille välipalalle tällaisia kauraleipäsiä. Nämä saavuttivatkin suuren suosion, ohjekin on mukavan helppo. Näitä meillä leivotaan toistekin! Ohje on täältä, tein kauraleipäset pienin muutoksin. Alla ohje, kuten itse tein.


OHJE (16 kpl):

4 dl vettä
2 dl kaurahiutaleita
1 ps kuivahiivaa
½ tl suolaa
2 rkl siirappia
½ dl rypsiöljyä
6 dl vehnäjauhoja

Sekoita +42-asteiseen (reilusti kädenlämpöiseen) veteen kaurahiutaleet, joiden joukkoon kuivahiiva on sekoitettu. Lisää suola, siirappi, öljy ja vehnäjauhot. Sekoita tasaiseksi. Taikina on löysää.

Ota taikinasta kahden lusikan avulla taikinakasoja leivinpaperin päälle pellille. Ripottele kasojen päälle vehnäjauhoja ja taputtele pyöreiksi leipäsiksi (halkaisija noin 6 cm). Anna leipästen kohota liinan alla lämpimässä paikassa noin 30 minuuttia.

Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen.

Paista uunin keskitasolla 8-10 minuuttia.

17. kesäkuuta 2013

Lakritsijäätelö

Tämä jäätelö on itse asiassa tehty ja syöty jo viime kesänä, mutta on unohtunut päivittää tänne blogiin. Viime aikoina on monessa blogissa ollut ihania jäätelöherkkuja, ja hyvää oli tämäkin jäätelö. Pienimmät pojat eivät tästä tykänneet, mutta eivätpä nuo muutenkaan lakritsista tykkää.


OHJE:

5 dl kermaa
1 prk kondensoitua maitoa
2 dl lakritsikastiketta

Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää varovasti kondensoitu maito kermavaahdon joukkoon. Sekoita massa tasaiseksi. Laita noin 2 litran kulhoon jäätelömassaa, valuta päälle lakritsikastiketta. Jatka kerroksia, kunnes sekä massa että lakritsikastike loppuvat. Jätä lakritsikerros päällimmäiseksi. Laita jäätelö pakastimeen ja anna olla siellä ainakin yön yli.


Lisää jäätelöpäivityksiä on tulossa. Tämän kesän ensimmäinen jäätelö on pakastimessa valmistumassa.

16. kesäkuuta 2013

Marjakukko

Pakastimessa on vielä marjoja, jotka olisi tuhottava ennen uuden sadon kypsymistä. Tähän marjakukkoon niitä saikin hyvin upotettua. Ohje on Miisulin keittiössä -blogista, alunperin Maku-lehdestä 1/2013. Alkuperäisessä ohjeessa kukko on tehty mustikoista ja vadelmista; itse käytin tähän mustikkaa, mansikkaa ja punaherukoita. Aivan ihanaa! Olen aiemmin tehnyt mustikkakukkoa, mutta tämä useampimarjainen versio on kyllä mielestäni parempaa. Ja marjojahan voi vaihdella sen mukaan, mitä kulloinkin sattuu olemaan. Alla alkuperäinen ohje.


OHJE:

200 g voita
1 dl sokeria
4 dl täysjyväruisjauhoja
3/4 tl leivinjauhetta
200 g mustikoita
200 g vadelmia
1 dl sokeria
½ dl perunajauhoja

Sulata rasva ja sekoita joukkoon sokeri ja jauho-leivinjauheseos. Lisää myös ripaus vaniljasokeria, jos haluat.

Ota taikinasta 3/4 ja painele se voidellun uunivuoan pohjalle ja reunoille.

Sekoita jäisten marjojen joukkoon sokeri ja perunajauhot, ja levitä seos vuokaan.

Taputtele lopusta taikinasta pieniä levyjä ja asettele ne vuokaan niin, että marjat peittyvät.

Paista kukko 200 asteessa noin 40 minuuttia, kunnes pinta on saanut kauniin värin.

Tarjoa vaniljakastikkeen, kermavaahdon tai jäätelön kanssa.

8. kesäkuuta 2013

Whoopies

Whoopiesit ovat olleet kokeilulistallani jo hyvän aikaa. Ostin tarvikkeetkin jo reilu viikko sitten, mutta en sitten jaksanutkaan leipoa. Kävimme välillä vähän lomailemassa Tanskanmaalla, ja lomasta virkistäytyneenä löytyi taas virtaa leipomiseen. Whoopiesien ohje on Vaaleanpunaiselta nonparellilta. Aivan ihania herkkuja, makoisia ja pehmeitä! Ei näistä yhtä kauniita tullut kuin Vaaleanpunaisella nonparellilla, mutta maku oli täydellinen. Näitä pitää ehdottomasti leipoa toistekin, ehkäpä jollain muulla makuyhdistelmällä.


OHJE (n. 20-25 kpl):

100 g voita
75 g tummaa leivontasuklaata
3½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1½ tl vaniljasokeria
2 rkl tummaa kaakaojauhetta
1/4 tl suolaa
1½ dl sokeria
2 munaa
1 dl maitoa

Täyte:
1 prk (2½ dl) mansikkakermaa (Valio)
1 prk (200 g) mansikkarahkaa (Valio)
½ rkl vaniljakreemijauhetta
1-2 rkl mansikanmakuista tomusokeria

Sulata voi kattilassa ja lisää joukkoon paloiteltu suklaa. Sekoita keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe, vaniljasokeri, kaakaojauhe ja suola.

Vaahdota sokeri ja huoneenlämpöiset munat. Kaada suklaasula ohuena nauhana vaahdon joukkoon samalla sekoittaen.

Siivilöi jauhoseos vuorotellen maidon kanssa taikinaan. Vältä turhaa sekoittamista.

Laita taikina pursotinpussiin ja pursota halkaisijaltaan noin 4-5 cm:n kokoisia ympyröitä leivinpaperin päälle pellille. Jätä ympyröiden väliin tilaa. Paista 175 asteessa noin 8 minuuttia. Anna jäähtyä.

Tee täyte. Vaahdota mansikkakerma. Lisää kermavaahdon joukkoon mansikkarahka, vaniljakreemijauhe ja tomusokeri. Sekoita tasaiseksi.

Pursota Whoopies-pohjan päälle täytettä ja nosta toinen pohja täytteen päälle. Säilytä täytetyt Whoopiesit jääkaapissa.