29. joulukuuta 2014

Marianne-suklaapallot

Minun oli tarkoitus tehdä näitä suklaapalloja jo jouluksi, mutta kaiken kiireen keskellä päätin siirtää tekemisen tuonnemmaksi, sillä onhan elämää joulun jälkeenkin. Välipäivinä on mukava puuhastella kotona, joten nämä olivat ensimmäisenä tekolistallani. Ohje on Marianne crush -pussin kyljestä.


OHJE (noin 25 kpl):

100 g voisulaa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
4 rkl kaakaojauhetta
3 dl kauraryynejä
2 rkl vahvaa kylmää kahvia

Koristeluun:
Marianne crush -rouhetta

Yhdistä voisula, sokeri ja vaniljasokeri kulhossa. Lisää sen jälkeen kaakao, kahvi ja kauraryynit. Sekoita taikinaksi. Muotoile taikinasta pieniä palloja ja pyörittele niitä Marianne-rouheessa niin, että rouhe peittää pallot kauttaaltaan. Anna suklaapallojen levätä ja jähmettyä ennen tarjoilua.

27. joulukuuta 2014

Omena-kanelijuustokakku

Meillä herkuteltiin joulun aikaan omena-kanelijuustokakulla. Oli niin hyvää kakkua, että kakku hupeni ennätyksellisen nopeasti. Nam! Ohje on Belle Baie -blogista. Koska täytteeseen tulee marmeladia, ei sokeria tarvita niin paljon. Itse laitoin sokeria ½ dl ja se oli meidän makuumme juuri sopivasti.



OHJE (24 cm vuokaan):

Pohja:
200 g piparkakkuja
75 g voita

Täyte:
5 liivatetta
400 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g omena-kanelimarmeladia
4 dl kermaa
½-1 dl sokeria (maun mukaan)
1 dl vaaleaa glögiä

Murusta piparit pieneksi muruksi ja sulata voi. Yhdistä aineet ja painele irtopohjavuoan pohjalle. Nosta kylmään täytteen teon ajaksi.

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Sekoita tuorejuusto ja omena-kanelimarmeladi. Lisää sokeri kermaan ja vatkaa kuohkeaksi. Kiehauta glögi ja lisää siihen lionneet liivatteet. Sekoita hyvin. Anna glögin hieman jäähtyä ja lisää ohuena nauhana koko ajan sekoittaen tuorejuustoseoksen joukkoon. Yhdistä lopuksi kerma ja tuorejuustoseos kevyesti nostellen. Kaada täyte piparkakkupohjan päälle ja anna hyytyä kylmässä vähintään 4 tuntia, mieluiten yön yli.

26. joulukuuta 2014

Piparinmakuiset muffinit (*munaton*)

Leivoin joulun alla piparinmakuisia muffineja. Leivoin ne ilman kananmunaa, koska vein muffinit ystävälleni lahjaksi.


OHJE (noin 12 kpl):

4½ dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
3 tl leivinjauhetta
2 tl piparkakkumaustetta
1 tl vaniljasokeria
50 g juoksevaa margariinia
2 3/4 dl maitoa

Sekoita kuivat aineet keskenään sekaisin. Lisää juokseva margariini ja maito, ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Jaa taikina muffinivuokiin. Paista 200 asteessa 15-20 minuuttia.

23. joulukuuta 2014

Joululimppu

Sain työnantajaltani oikein mieluisan joululahjan: ainekset joululimppuun. Minusta tällainen lahja oli hieno idea ja ainakin tällaiselle kotileipurille varsin osuva. Eilen paistoin limpun joulupöytään.

Tällainen oli paketin sisältö:


Pussissa oli kuivat ainekset ja ohjeet limpun tekoon. Mukana oli myös leipävuoka, jossa limpun voi paistaa. Pussin mukaan limpun ainesosat ovat vehnäjauho, ruisjauho, fariinisokeri, kumina ja suola. Kuiviin aineksiin lisättiin vain yksi kananmuna ja nestettä.

Ja tällainen limppu tuli uunista ulos:


Pitihän sitä jo vähän maistaakin. Oli hyvää! Tässäpä olisi oiva lahjaidea ensi joulua ajatellen...

22. joulukuuta 2014

Keksiainekset purkissa

Tykkään antaa lahjaksi syötäviä lahjoja. Tänä jouluna vein ystäväni perheeseen tällaisen cookie-purkin, josta voi leipoa keksejä nyt jouluksi tai sitten myöhemmin. Purkissa on kekseihin tarvittavat kuivat aineet sekä ohje, mitä aineksia lisätään ja kuinka leivotaan. Netissä on erilaisia cookie-purkkien ohjeita vaikka kuinka paljon; tämän ohjeen sain työkaveriltani. Karkkeina käytin Marianne-rakeita.


Keksiainekset purkissa (litran purkki):

3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
1/4 tl suolaa
2½ dl kaurahiutaleita
1½ dl rouhittua taloussuklaata
1½ dl fariinisokeria
1 dl sokeria
165 g suklaakarkkeja

Keksiainesten mukaan liitettävä ohje:
Lisää vain 1 muna ja 100 g sulatettua voita. Sekoita ja pyörittele pellille palloiksi. Paista 175 asteessa 10-12 minuuttia.

21. joulukuuta 2014

Glögisiirappi

Minua on kiehtonut ajatus itsetehdystä glögistä. Glögisiirappi nyt ei ole glögiä, mutta sillä voi maustaa esim. kuuman mehun ja näin saa mehuun glögin makua. Herkullista! Vein glögisiirappia myös ystävälle joululahjaksi. Ohje on Teresa Välimäen ja Johanna Lindholmin kirjasta Hyvää joulua!


OHJE (noin 3 dl):

2½ dl vettä
2 dl sokeria
1 vaniljatanko halkaistuna
1 tähtianis
1 kanelitanko
5 kokonaista neilikkaa

Mittaa kaikki ainekset kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Keitä noin 15 minuuttia. Siivilöi kuuma siirappi puhtaaseen pulloon. Jäähdytä, sulje pullo ja säilytä jääkaapissa.

Mausta glögisiirapilla kuohuviinilasillinen, tai lämmitä esimerkiksi omenamehua tai valkoviiniä ja mausta kuuma juoma glögiksi siirapilla.

18. joulukuuta 2014

Helppo maustekakku

Tästä maustekakusta taisi tulla meidän perheen lemppari - niin makunsa kuin helppoutensakin puolesta. Kakku on mehevä ja kostea, ja maku vain paranee ajan myötä. Ohje on Mimmiltä (alunperin Valion ohje). Näitä kakkuja olisi helppo tehdä myös lahjaksi tai vaikka myyjäisiin.


OHJE:

4½ dl vehnäjauhoja
2½ dl sokeria
1 rkl piparkakkumaustetta
2 tl soodaa
2 dl margariinisulaa
3 isoa munaa
2½ dl creme fraichea

Sekoita kaikki ainekset kulhossa keskenään hyvin sekaisin. Älä kuitenkaan turhaan vaivaa taikinaa. Kaada taikina (jauhotettuun) voideltuun kahden litran kakkuvuokaan. Paista kakku 160-175-asteisessa uunissa kypsäksi. Aikaa menee 50-55 minuuttia. Tarkista kakun kypsyys tikulla. Anna kakun jäähtyä vuoassa noin 5 minuuttia ja kumoa se sitten varovaisesti jäähtymään.

16. joulukuuta 2014

Joulun suklaapullat

Ostin tässä Teresa Välimäen ja Johanna Lindholmin kirjan Hyvää joulua! Siinä on paljon hyviä ohjeita, joista ensimmäisenä testiin pääsivät nämä suklaapullat. Piparimausteen ja suklaan yhdistelmä on vastustamaton!


OHJE (noin 24 pullaa):

Pullataikina:
5 dl maitoa tai vettä
1 pala (50 g) tuorehiivaa
2 tl suolaa
2 dl sokeria
1-2 tl kardemummaa
1 kananmuna
noin 15 dl vehnäjauhoja
150 g voita sulatettuna

Täyte:
100 g pehmeää voita
1½ dl fariini- tai muscovadosokeria
2 tl piparkakkumaustetta
75 g tummaa suklaata raastettuna

Voiteluun:
1 kananmuna

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja liuota siihen hiiva. Lisää joukkoon suola, sokeri ja kardemumma sekä kananmuna ja vispilöi ainekset sekaisin. Lisää ensin noin puolet jauhoista ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Lisä sitten loput jauhot ja sulatettu voi käsin vaivaten, kunnes taikina irtoaa käsistä. Älä kuitenkaan lisää liikaa jauhoja, ettei taikinasta tule kova. Kohota taikinaa liinan alla lämpimässä paikassa noin 30 minuuttia.

Vaivaa taikinasta ilmakuplat pois ja kauli se ohueksi suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Levitä levyn päälle voi, sokeri, piparkakkumauste ja raastettu suklaa. Kääri levy tiukaksi rullaksi ja leikkaa viipaleiksi. Nosta viipaleet isoihin muffinivuokiin leikkuupinta ylöspäin. Kohota pullia noin 15 minuuttia, voitele pinnat vatkatulla kananmunalla ja paista 200-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.

13. joulukuuta 2014

Luumukääretorttu

Joulukuun Yhteishyvän Ruoka-lehdessä oli myös luumukääretortun ohje. Pohjan tein ihan ohjeen mukaan, täyte on oma sovellus. Olipas herkullista! Jopa lapset, jotka eivät luumusta pidä, söivät tätä kääretorttua mielellään.


OHJE:

Pohja:
4 kananmunaa
1½ dl sokeria
4 rkl vehnäjauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
3 rkl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
2 dl vispikermaa
1 prk vaniljarahkaa
½ prk (150 g) luumumarmeladia

Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi. Sekoita kuivat aineet ja siivilöi ne vaahtoon. Kääntele tasaiseksi.

Levitä taikina leivinpaperoidulle uunipellille ja paista 225-asteisen uunin keskitasolla noin 7 minuuttia.

Kumoa kypsä pohja sokeroidulle leivinpaperille. Irrota varoen pohjapaperi ja anna levyn jäähtyä.

Vaahdota kerma. Sekoita joukkoon vaniljarahka ja luumumarmeladi.

Levitä täyte torttulevylle. Kääri rullalle ja anna vetäytyä viileässä ennen leikkaamista.

11. joulukuuta 2014

Salmiakki-riisisuklaat

Joulukuun Yhteishyvän Ruoka-lehdessä oli salmiakki-riisisuklaiden ohje. Pitihän sitä testata, nam.


OHJE (10 kpl):

100 g salmiakkisuklaata (Fazer)
50 g margariinia
3 dl riisimuroja

Paloittele suklaa. Sulata margariini kattilassa ja nosta syrjään. Lisää joukkoon suklaa. Sekoita, kunnes suklaa on sulanut. Sekoita joukkoon riisimurot. Nostele seosta kahdella lusikalla paperisiin muffinssivuokiin. Anna jähmettyä muutama tunti viileässä. Säilytä kuivassa ja viileässä paikassa.

7. joulukuuta 2014

Sitruunainen mangojuustokakku

Meillä oli hääpäivä tuossa marraskuun puolella, ja sen kunniaksi tein sitruunaista mangojuustokakkua. Idea kakkuun lähti carambola-hedelmästä, jota halusin laittaa kakkuun koristeeksi. Tuo hedelmä kaipasi alleen raikkaanmakuisen kakun.

Kiille jäi hieman löysän näköiseksi kahdella liivatelehdellä, mutta koska se ei lähtenyt valumaan, annan liivatemäärän olla ohjeessakin tuo kaksi. Jos haluat jämäkämmän kiilteen, lisää yksi liivatelehti.


OHJE:

Pohja:
180 g digestivekeksejä
75 g voita

Täyte:
6 liivatelehteä
4 dl vispikermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
½dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 sitruunan raastettu kuori
½ sitruunan mehu

Kiille:
2 mango-pilttiä
2 liivatelehteä
2 rkl vettä

Murskaa digestivekeksit ja sulata voi. Sekoita huolellisesti keskenään. Painele keksiseos leivinpaperilla peitetyn irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle.

Laita täytteeseen tulevat liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Pese sitruuna huolellisesti ja raasta kuori. Purista sitruunamehu. Vaahdota vispikerma. Lisää sekaan maustamaton tuorejuusto, sokeri, vaniljasokeri sekä raastettu sitruunankuori.

Kiehauta sitruunamehu, puserra liivatelehdistä vesi pois ja sulata liivatteet sitruunamehuun. Kaada liivateseos täytteen joukkoon ohuena nauhana. Kaada täyte keksipohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa pari tuntia ennen kiilteen lisäämistä.

Laita kiilteeseen tulevat liivatelehdet likoamaan kylmään veteen 5-10 minuutiksi. Kiehauta 2 rkl vettä, puserra liivatelehdistä vesi pois ja sulata liivatteet veteen. Kaada liivateseos mangososeen joukkoon. Kaada kiille kakun pinnalle. Anna hyytyä jääkaapissa muutama tunti tai seuraavaan päivään.

Koristelin kakun carambolalla ja kultaisilla helmillä.

6. joulukuuta 2014

Sinivalkoiset muffinit

Leivoin itsenäisyyspäivän kunniaksi sinivalkoisia muffineja. Nämä ovat mustikkamuffineja; olisin lisännyt taikinaan valkosuklaatakin, mutta sitten meidän kuopus ei olisi voinut syödä näitä. Joten ilman valkosuklaata mennään. Leivoin muffinit tällä ohjeella.

Kuvat ovat ikävän tummia, mutta toivottavasti niistä jotain selvää saa. Valokuvaamisen kannalta saisi tuo aurinko valaista enemmän.



Muffinit on kuorrutettu kermavaahdolla. Tein ensin pursotuspussiin geelivärillä kärjestä pussin suulle suuntautuvia viivoja, jonka jälkeen lisäsin kermavaahdon varovasti pursotuspussiin. Aika kaunis lopputulos!

Geeliväri oli Dr Oetkerin minulle lähettämä näyte: