Sivut

30. heinäkuuta 2012

Retrohenkinen apina-/kukkakakku

Tilaaja toivoi ystäviensä syntymäpäiville tulevaan yllätyskakkuun apinaa ja retrohenkisiä kukkia. Mielenkiintoinen haaste Minulle kun tuo retrohenkisyys on varsin vierasta... Lisäksi toivottiin tietty teksti kakun päälle. Muuten sain vapaat kädet koristelun ja täytteiden suhteen.



Kakussa on viiden munan peruspohja, kostutus vaniljamaitoa, täytteenä boysenmarjahilloa ja valkosuklaakermavaahtoa. Kakku on päällystetty marsipaanilla, jonka alla on sokerikreemi (ohje täällä). Apina on marsipaani-sokerimassaa, maalattu ruskealla tomuvärillä, kukat marsipaania, teksti Pandan tummaa suklaata.





Täytyy kyllä sanoa, että olen tyytyväinen lopputulokseen. Tämä oli toinen kerta, kun päällystin kakun kokonaan marsipaanilla ja yllättävän vähillä rypyillä selvisin. Jee! Muutenkin oli kiva tehdä aivan erilainen kakku kuin yleensä teen.

Kukkakoriste opettajalle

Vanhimman pojan opettaja siirtyy syksyllä opettajaksi toiseen kouluun, joten poika vei opettajalle kiitoskukat kakkukoristeen muodossa.





Koko koriste on marsipaanin ja sokerimassan sekoitusta. Pohjalaattaan painoin pienellä kukkamuotilla kuvioita, lehtiin sivelin keskelle vihreää tomuväriä ja gerberaan pinkkiä kristallipulveria. Pienten kukkien keskellä on sokerihelmi.

Raparperimuffinssit

Nam, itse olen suuri raparperiherkkujen ystävä. Ja nyt niitä herkkuja taas saa tuoreista raparpereista. 4-vuotiaamme suussa raparperi tosin muuntui ruuneperiksi, mutta hyvin maistui pojalle ruuneperimuffinssitkin.



OHJE:
150 g voita tai margariinia
2 dl sokeria
3 munaa
1,5 dl kermaa
3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
n. 3 dl raparperikuutioita

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi, lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan yhdessä kerman kanssa. Lisää viimeiseksi raparperit varovasti sekoittaen. Jaa taikina muffinssivuokiin. Paista 225 asteessa 15-20 minuuttia.

Valkosuklaa-daimkakku

Aivan mahdottoman hyvää kakkua!! Tosin on sen verran makeaa, että pienikin pala riittää sammuttamaan makeanhimon. Ohjeen olen ottanut Kakkukioskilta (täältä), tosin olen tehnyt siihen pieniä muutoksia. Laitan ohjeen tähän niinkuin sen itse tein.



OHJE:
pohja:
180 g digestivekeksejä
75 g voita
täyte:
2 prk Flora vispiä
2 levyä (á 130 g) Pandan valkosuklaata
2 prk maitorahkaa
1,5 dl sokeria
4 tl vanilliinisokeria
6 liivatelehteä
4 isoa Daim-patukkaa

Sekoita keksinmurut ja sula rasva, ja painele seosta lautaselle asetettuun reunavuokaan.

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.

Vatkaa kerma vaahdoksi, mausta sokereilla ja lisää rahka. Sekoita joukkoon sulatettu suklaa ja rouhitut Daim-murut.

Sulata liivatteet tilkkaan kiehuvaa vettä, anna jäähtyä hetki ja kaada liivateseos ohuena nauhana koko ajan sekoittaen täytteen joukkoon. Kaada täyte vuokaan murupohjan päälle.

Anna hyytyä jääkaapissa 4 tuntia tai seuraavaan päivään. Koristele.

Itse koristelin kakun valkosuklaarouheella ja marsipaani-sokerimassaa olevilla kukalla ja lehdillä.

29. heinäkuuta 2012

Kinkku-paprikakiekot


Maku-lehdestä 2/10 löysin näiden kinkku-paprikakiekkojen ohjeen. Tein muuten ohjeen mukaan, ainoa muutos oli, että käytin piparjuurituorejuuston tilalla Italian yrtit -tuorejuustoa.



OHJE:
taikina:
5 dl maitoa
50 g hiivaa
1 rkl hunajaa
1½ tl suolaa
3 dl kaurahiutaleita
9 dl vehnäjauhoja
1½ dl pullomargariinia
täyte:
250 g piparjuurituorejuustoa
100 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g palvikinkkua kuutioituna
1 punainen paprika kuutioituna
2 dl persiljaa hienonnettuna
1 tl mustapippuria
voiteluun:
1 muna

Liuota hiiva lämpimään maitoon. Lisää hunaja, suola ja kaurahiutaleet. Alusta joukkoon jauhot. Lisää rasva loppuvaiheessa. Kohota taikina kaksinkertaiseksi, noin puoli tuntia.

Jaa kohonnut taikina kahteen osaan. Kauli molemmat palat suorakaiteen muotoiseksi levyksi.

Sekoita tuorejuustot keskenään ja levitä seos taikinalevyjen päälle. Ripottele pinnalle kinkku- ja paprikakuutiot sekä persilja ja mustapippuri.

Kierrä taikinalevyt rulliksi ja leikkaa viipaleiksi. Pane taikinakiekot paperivuokiin. Kohota leivinliinan alla noin puoli tuntia.

Voitele munalla.

Paista kiekkoja 225 asteessa noin 20 minuuttia.

Maalattu kuva eskaritädeille

Eskarilaisemme sai kunnian maalata kuvan eskaritätien kiitoskakkuun. Tuntuikin olevan varsin mieluista puuhaa ja hyvinhän tuo sujuikin.



Poika olisi ensin halunnut maalata pääkallon, mutta vihjailin, josko jotain iloisempaa kuitenkin. Sitten poika päätyi tähän helikopteriin. Kuva on maalattu marsipaanille pastaväreillä.


Sitruuna-lakritsitiikerikakku


Yhteishyvän Ruokamaailmassa (5/10) oli tämä herkullinen ohje, joka oli pakko testata. Ja hyvää oli! Turkinpippurin maku vahvistui aikaa myöten, joten kakku kannattaa tehdä tarjoilua edeltävänä päivänä valmiiksi.



OHJE:
200 g leivontamargariinia
2 dl sokeria
3 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 rkl vaniljasokeria
1 sitruunan raastettu kuori
4 tl sitruunamehua
50 g turkinpippureita (itse käytin valmista turkinpippurirouhetta)
3 rkl kuohukermaa
1 rkl kaakaojauhetta

Voitele ja korppujauhota noin kahden litran kakkuvuoka. Vaahdota margariini ja sokeri. Lisää munat vaahtoon yksitellen vatkaten. Yhdistä jauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri ja sekoita taikina tasaiseksi. Nosta 2/3 taikinasta erilleen ja sekoita joukkoon sitruunaraaste ja -mehu.

Murskaa turkinpippurit tehosekoittimessa tai pane ne kaksinkertaiseen pakastepussiin ja murskaa kaulimella. Kiehauta kerma pienessä kasarissa ja sekoita joukkoon turkinpippurijauhe. Keitä muutama minuutti miedolla lämmöllä samalla sekoittaen, kunnes rouhe on liuennut. Sekoita joukkoon kaakao. Lisää seos 1/3 taikinan joukkoon.

Nosta 1/3 vaaleasta taikinasta kakkuvuoan pohjalle ja nosta päälle puolet tummasta taikinasta. Tee samoin toinen kerros ja levitä päällimmäiseksi vaalea taikinakerros. Paista 175-asteisen uunin alatasolla 50-55 minuuttia. Kumoa jäähtyneenä.