16. huhtikuuta 2015

Rapeakuoriset sämpylät

Meillä herkuteltiin viime lauantaiaamuna uunituoreilla sämpylöillä. Ja voin tunnustaa, että näin ihania sämpylöitä en ollut koskaan aikaisemmin tehnyt! Tällä ohjeella meillä leivotaan sämpylöitä jatkossakin. Tykkään kovasti siitä, että ainekset voi sekoittaa käsiä sotkematta. Taikina siis tehdään illalla jääkaappiin kohoamaan, ja aamulla nostellaan lusikalla taikinakasoja pellille. Niin helppoa ja yksinkertaista! Ja lopputulos on rapeakuorinen ja herkullinen. Ohje löytyi Kermaruusulta, alunperin ohje on Sikke Sumarin blogista.


OHJE:

7½ dl vettä
30 g tuoretta hiivaa (tai 1½ pss kuivahiivaa, silloin vesi lämmintä.
1½ rkl suolaa
1½ dl ruisjauhoja
1½ dl kokojyväjauhoja
n. 10 dl vehnäjauhoja

Sekoita hiiva ja suola veteen, lisää jauhot isolla lusikalla sekoittaen. Taikina jää melko löysäksi jauhojen lisäämisen jälkeen.

Peitä kulho leivinliinalla tai leivinpaperilla. Nosta kulho jääkaappiin yöksi kohoamaan.

Lämmitä uuni 230 asteeseen. Nostele taikinasta kahdella lusikalla kasoja leivinpaperilla päällystetylle pellille. Ripottele pinnalle jauhoja ja tee ristiviilto veitsellä sämpylän pinnalle. Paista noin 30 minuuttia.

Sämpylät ovat kovia uunista tullessa. Älä peitä liinalla, koska silloin rapeus häviää sämpylän pinnalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti