11. huhtikuuta 2015

Kultarannan pumpulikakku (*gluteeniton*)

Joskus gluteenittomia reseptejä netistä etsiessäni löysin tämän pumpulikakun ohjeen Kotilieden sivuilta. Resepti on ollut pitkään kirjanmerkeissäni ja myöhemmin luin eri blogeista tämän kakun haasteellisuudesta. Monella kakku oli kohonnut uunissa vuoasta ulos ja toisilla kakku oli tarttunut vuokaan kiinni. Näistä vinkeistä viisastuneena olin mahdollisimman huolellinen kakun voitelun ja jauhoittamisen kanssa, ja laitoin kakun isoon vuokaan. Vuoka oli kakulle juuri sopiva eikä kakku tarttunut vuokaan. Jauhotin vuoan gluteenittomalla jauhoseoksella, koska kakun piti olla täysin gluteeniton. Vuoan jauhottaminen jauhoilla oli minulle haasteellista eikä lopputulos ollut kovin kaunis. Kakun kuorruttaminen auttoi kuitenkin paljon.



OHJE:

3 munaa
2,8 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1½ tl vaniljasokeria
vajaa 4 dl perunajauhoja
250 g voita

Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja kääntele munavaahtoon. Sulata ja kiehauta voi ja lisää se tulikuumana taikinaan hyvin vatkaten.

Paista pumpulikakku hyvin voidellussa kakkuvuoassa 180 asteessa noin 50 minuuttia.

Kuorrutteen tein tomusokerista, sitruunamehusta, vedestä ja keltaisesta elintarvikeväristä. Kuorrutteen päälle ripottelin vielä banaani-suklaaströsseleitä.

2 kommenttia:

  1. Minä kuulun siihen joukkoon joka kaapii kakkun vuoasta pois (joka kerta)! Kakku on kyllä aivan ihanaa kaavittunakin ;) Ja sopii myös Cake popseihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, onneksi kakun voi tosiaan käyttää vaikka sitten Cake popseihin :)

      Poista