Sivut

17. marraskuuta 2013

Isänpäivän mansikka-valkosuklaakakku

Tein isänpäivänä vain yhden kakun, mutta se olikin sitten kolmelle isälle: miehelleni, omalle isälleni ja veljelleni. Kokoonnuimme koko lähisuku vanhempieni luokse isänpäivän viettoon.

Minulla ei ollut varsinaista suunnitelmaa kakun suhteen. Täytekakkua en halunnut tehdä, ja tämän hyydykekakun kasasin niistä aineksista, mitä sattui kotona olemaan. Koristelun suhteen annoin kuopuksella vapaat kädet ja näin hienon koristelun hän sai aikaiseksi. On kuulemma ukin kuva. Koristeluun on käytetty suklaasydämiä sekä pehmeitä kultahelmiä.



OHJE:

200 g mansikkadominoita
50 g margariinia

Täyte:
130 g valkosuklaata
270 g mansikoita
4 dl vispikermaa
1 prk vaniljarahkaa
6 liivatelehteä
tilkka vettä

Murskaa mansikkadominot ja sulata margariini. Sekoita huolellisesti keskenään. Painele keksiseos leivinpaperilla peitetyn irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sulata valkosuklaa mikroaaltouunissa tai vesihauteessa. Soseuta mansikat.

Vaahdota vispikerma, lisää sekaan vaniljarahka ja mansikkasose. Sekoita joukkoon myös sula valkosuklaa.

Kiehauta tilkka vettä, puserra liivatelehdistä vesi pois ja sulata liivatteet veteen. Kaada liivateseos täytteen joukkoon ohuena nauhana. Kaada täyte keksipohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa nelisen tuntia tai seuraavaan päivään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti