Sivut

20. lokakuuta 2013

Pieni palanen minua.../Haaste!

Olen saanut jo useammasta blogista haasteen, joten lienee viimein aika tarttua härkää sarvista ja vastata. Kiitokset haasteesta seuraaviin blogeihin: Unelmaa leipomassa, Omituinen perhe ja Koiranpentu leipoo.

Blogihaasteen ohjeet:

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun tulee keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa/seuraajaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

11 asiaa minusta:

1. Olen opiskellut kaksi vuotta ja loppu häämöttää. Valmistun tänä jouluna lastenohjaajaksi.
2. Olen siitä onnellisessa asemassa, että saan tehdä rakastamaani työtä jo opiskelujen loppuvaiheessa.
3. Olen haaveillut lastenohjaajan työstä jo 10 vuotta ja vihdoin se on totta!
4. Minulla on kolme pikkuveljeä - ja kolme omaa poikaa.
5. Kummilapsiakin on kolme.
6. Rakastan irtokarkkeja - ne ovat paheeni.
7. Tykkään katsoa Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaa.
8. Liikun liian vähän.
9. Olen illantorkku.
10. Kammoan käärmeitä, hämähäkkejä ja muurahaisia.
11. Haaveilen uudesta kodista.

Kysymykset, joihin minun pitää vastata ja vastaus:

Unelmaa leipomassa -blogin kysymykset

1. Tavallinen pizza, vai pannupizza?
- molempi parempi

2. Pepsi vai cokis?
- en yleensä juo kumpaakaan

3. Kahvi vai tee?
- kahvi, ehdottomasti

4. Oletko usein myöhässä?
- olen todella harvoin myöhässä, yleensä olen etuajassa

5. Mikä on lempiruokasi?
- pizza, lasagne, tortillat...

6. Mitä jos voittaisit lotossa 20 000 000?
- rehellisesti sanottuna en haluaisi voittaa noin paljon. Vähempikin riitäisi muutaman unelman toteuttamiseen.

7. Mitä inhoat eniten?
- epärehellisyyttä

8. Mikä on lempileivonnaisesi?
- moni makea leivonnainen, muffinssi, pulla yms.

9. Mikä on sinun inhokki vaatekappaleesi?
- sukkahousut

10. Mikä on tärkein leivontavälineesi?
- varmaan ihan perusjutut, sähkövatkain, kaulin jne.

11. Juotko kaakaon mieluummin kylmänä vai kuumana?
- kuumana


Omituinen perhe -blogin kysymykset:

1. Suklaa vai jäätelö?
- jäätelö

2. Mistä nautit eniten kesässä?
- valoisista päivistä, yhdessäolosta perheen kanssa

3. Miksi päädyit bloggamaan?
- olin seurannut ja ihaillut kakkublogeja reilun puoli vuotta ja siitä innostuin itsekin leipomaan kakkuja. Halusin saada leivontaohjeet johonkin talteen, ja siihen tarkoitukseen blogi tuntui hyvältä vaihtoehdolta.

4. Uskotko avaruusolentoihin?
- en

5. Suosikkivuodenaikasi?
- tykkään oikeastaan jokaisesta vuodenajasta - jokaisessa on ne omat, ihanat puolensa. Ehkä eniten tykkään keväästä ja syksystä.

6. Suosikkikukkasi?
- gerbera

7. Ihanin sisustuskauppa netissä?
- en tiedä yhtään sisustuskauppaa!

8. Mitä katsot televisiosta?
- katson televisiota aika vähän. Tanssii tähtien kanssa, Koko Suomi leipoo, Täydelliset naiset...

9. Ammattisi?
- opiskelija/lastenohjaaja

10. Millaisia blogeja luet?
- leivonta- ja ruokablogeja

11. Parasta elämässä?
- perhe


Koiranpentu leipoo -blogin kysymykset:

1. Pidätkö juustoista?
- en ole suuri juustojen ystävä. Käytän juustoa leivän päällä ja leivonnassa jonkin verran.

2. Mikä on paras ikinä maistamasi herkku?
- Uunituore karjalanpiirakka kylmän maitolasillisen kera

3. Valio vai Ingman?
- Valio

4. Mistä vuodenajasta tykkäät eniten?
- vastaan saman kuin yllä eli ei ole varsinaista suosikkia. Kevät ja syksy ovat ehkä mieleisimmät.

5. Lemppari aine koulussa (jos et ole enää koulussa niin mikä se oli)?
- peruskoulussa ja lukiossa pidin kielistä, ruotsi oli ehdoton lemppari. Myös psykologia kiinnosti. Nykyisessä opiskelussani olen pitänyt oikeastaan kaikesta - olen suorastaan imenyt tietoa itseeni.

6. Asutko maalla vai kaupungissa?
- kaupungissa

7. Mitä kieliä haluaisit opetella?
- ranskaa, espanjaa, italiaa; verestää saksan ja venäjän taitoja. Eniten haluaisin kuitenkin opiskella viittomakieltä.

8. Ketä kuuluu perheeseesi?
- mies ja neljä poikaa (minun, sinun ja meidän) - ollaan siis uusperhe

9. Minne kaupunkiin/maahan haluaisit matkustaa?
- olisi niin monta mielenkiintoista paikkaa ihan jo Euroopassa. Tukholma, Irlanti, Italia.

10. Mikä asia on sanut sinut onnellisemmaksi?
- lapset, perhe, opiskelu

11. Mitä toivot elämältä?
- tavallista arkea, terveyttä


11 kysymystä seuraaville:

1. Mitä erityistä teit kesällä?
2. Missä toivot olevasi 5 vuoden päästä?
3. Entä 10 vuoden?
4. Paras lapsuusmuistosi?
5. Mitä musiikkia kuuntelet?
6. Mitä kirjoja luet?
7. Mistä haaveilet?
8. Punainen vai sininen?
9. Mitä sinulle tulee ensimmäisenä mieleen sanasta "äiti"?
10. Mitä aiot tehdä huomenna?
11. Mistä nautit eniten?

Laitan haasteen eteenpäin seuraaville blogeille:

2 kommenttia:

  1. kiitos haasteesta, heti vastailen kun ehdin. Nämä on mukavaia tälläset haasteet :)

    VastaaPoista
  2. Tattis, vastailen kun ehdin :)

    VastaaPoista