Sivut

18. lokakuuta 2013

Pataleipä

Meillä on vietetty syyslomaa koko perheen voimin. Itselläni oli suunnitelmissa kaikenlaista leipomista, ja jotain tuli leivottuakin ennenkuin syysflunssa iski minuunkin. Tämä pataleipä oli suunnitelmalistallani ykkösenä ja kyllä kannatti testata tämä ohje. Aivan ihanaa, rapeakuorista leipää! Pienemmät pojat eivät tuosta kuoren rapeudesta tykänneet, mutta minusta se oli herkkua. Ohje on Cebicin keittiöstä. Hannan sanojen mukaan tämä on maailman helpoin leipä ja niin se todella on!

Leivän ideana on, että sen annetaan kohota huoneenlämmössä reilu puoli vuorokautta ja leipä paistetaan padassa. Itselläni oli käytössä kannellinen, lasinen pata.


OHJE:

2 tl suolaa
1 tl kuivahiivaa
7 dl vehnäjauhoja
3½ dl reilusti kädenlämpöistä vettä (n. 42 astetta)

Sekoita kulhossa kuivat aineet ja sekoita nopeasti joukkoon lämmin vesi, älä vaivaa. Peitä kulho tuorekelmulla ja jätä se tekeytymään huoneenlämpöön n. 12-18 tunniksi. Kumoa taikina jauhotetulle pöydälle, taittele nopeasti palloksi (älä vaivaa!) ja jätä leivinliinan alle kohoamaan vielä reiluksi puoleksi tunniksi. Laita kannellinen uunipata (n. 3 litraa) kylmään uuniin ja kuumenna uunia 225 asteessa noin puolisen tuntia. Ota pata pois uunista, nakkaa taikinapallo vuokaan ja paista leipää 30 minuuttia kannella peitettynä. Ota kansi pois padan päältä ja paista leipää vielä 15 minuuttia. Tarjoile hieman lämpimänä.



1 kommentti:

  1. Herkullisen näköistä leipää ja muuten sulle olisi haaste blogissani. =)

    VastaaPoista