Sivut

8. kesäkuuta 2013

Whoopies

Whoopiesit ovat olleet kokeilulistallani jo hyvän aikaa. Ostin tarvikkeetkin jo reilu viikko sitten, mutta en sitten jaksanutkaan leipoa. Kävimme välillä vähän lomailemassa Tanskanmaalla, ja lomasta virkistäytyneenä löytyi taas virtaa leipomiseen. Whoopiesien ohje on Vaaleanpunaiselta nonparellilta. Aivan ihania herkkuja, makoisia ja pehmeitä! Ei näistä yhtä kauniita tullut kuin Vaaleanpunaisella nonparellilla, mutta maku oli täydellinen. Näitä pitää ehdottomasti leipoa toistekin, ehkäpä jollain muulla makuyhdistelmällä.


OHJE (n. 20-25 kpl):

100 g voita
75 g tummaa leivontasuklaata
3½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1½ tl vaniljasokeria
2 rkl tummaa kaakaojauhetta
1/4 tl suolaa
1½ dl sokeria
2 munaa
1 dl maitoa

Täyte:
1 prk (2½ dl) mansikkakermaa (Valio)
1 prk (200 g) mansikkarahkaa (Valio)
½ rkl vaniljakreemijauhetta
1-2 rkl mansikanmakuista tomusokeria

Sulata voi kattilassa ja lisää joukkoon paloiteltu suklaa. Sekoita keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe, vaniljasokeri, kaakaojauhe ja suola.

Vaahdota sokeri ja huoneenlämpöiset munat. Kaada suklaasula ohuena nauhana vaahdon joukkoon samalla sekoittaen.

Siivilöi jauhoseos vuorotellen maidon kanssa taikinaan. Vältä turhaa sekoittamista.

Laita taikina pursotinpussiin ja pursota halkaisijaltaan noin 4-5 cm:n kokoisia ympyröitä leivinpaperin päälle pellille. Jätä ympyröiden väliin tilaa. Paista 175 asteessa noin 8 minuuttia. Anna jäähtyä.

Tee täyte. Vaahdota mansikkakerma. Lisää kermavaahdon joukkoon mansikkarahka, vaniljakreemijauhe ja tomusokeri. Sekoita tasaiseksi.

Pursota Whoopies-pohjan päälle täytettä ja nosta toinen pohja täytteen päälle. Säilytä täytetyt Whoopiesit jääkaapissa.

4 kommenttia:

  1. Kauniitahan nämäkin ovat... itsekin kokeilin talvella ja hyviä ovat...

    VastaaPoista
  2. Olivatko vaikeita tehdä? Voisin minäkin näitä kokeilla. Säilyvätkö muutaman päivän jääkaapissa jos tekee ennakkoon vieraille, kun tulevat parin päivän päässä? Linkitän sut, kun on niin kiva blogi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika helppoja nämä on tehdä. Säilyvät kyllä pari päivää jääkaapissa ja voihan nämä pakastaakin.

      Poista