Sivut

19. elokuuta 2012

Raparperikerroskakku

Viimeinkin pääsen purkamaan leivottujen leipomusten sumaa, melkoinen määrä niitä on kertynytkin. Tätä raparperiherkkua tuli tehtyä alkukesästä. Aivan ihanaa! Ohje on otettu kesäkuun 2012 Ruoka- Pirkasta. Itse jätin päältä mantelilastut pois. Meillä tätä syötiin vaahdotetun vaniljakastikkeen kanssa. Toimii varmasti yhtä hyvin myös omenasta tehtynä, täytyykin kokeilla.


OHJE:
200 g voita tai leivontamargariinia
2 dl sokeria
3 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria
½ tl kardemummaa
Täyte:
500 g (9-10 dl) raparperipaloja
1 dl siirappia
2 rkl perunajauhoja
½ tl kanelia
Pinnalle:
mantelilastuja

Kiinnitä leivinpaperi irtopohjavuoan (halkaisija 26 cm) pohjan ja reunojen väliin. Voitele vuoan reunat.

Valmista täyte. Säästä raparperipaloista 3 dl koristelua varten. Pane loput raparperipalat (noin 7 dl) kattilaan. Mittaa kattilaan siirappi, perunajauhot ja kaneli. Kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes seos pulpahtaa ja sakenee. Ota kattila pois levyltä ja siirrä kylmään vesialtaaseen jäähtymään.

Vaahdota rasva ja sokeri. Vatkaa munat yksitellen joukkoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan.

Levitä puolet taikinasta vuokaan. Levitä päälle raparperiseos ja sen päälle loppu taikina. Tasoita pinta. Asettele raparperipalat kakun pinnalle ja ripottele pinnalle mantelilastuja. Paista 175 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 50 minuuttia. Irrota kakku vuoasta hieman jäähtyneenä. Koristele tomusokerilla.

1 kommentti: