Sivut

26. syyskuuta 2014

Appelsiininmakuinen kahvikakku

Mimmin blogissa oli mielenkiintoiselta vaikuttava kahvikakun ohje. Kakku on nopea ja helppo tehdä, sillä kaikki ainekset laitetaan samaan kulhoon ja vatkataan 7 minuuttia. Ja lopputulos on kerrassaan suussasulava. Ihan oikeasti!


OHJE:

4 munaa
3 dl sokeria
200 g voita (pehmeää, huoneenlämpöistä)
3 tl leivinjauhetta
2 tl vanilja- tai vanilliinisokeria
1½ dl vehnäjauhoja
2 dl perunajauhoja
1 appelsiinin ohuelti raastettu kuori

Mittaa kaikki aineet (appelsiininkuorta lukuunottamatta) yhdellä kertaa kulhoon ja vatkaa joko sähkövatkaimella tai yleiskoneella 7 minuuttia. Pese appelsiini hyvin ja raasta kuori. Sekoita appelsiinin kuoriraaste hyvin taikinan sekaan.

Voitele vuoka hyvin ja jauhota se korppujauhoilla. Vuoan koon on oltava vähintään 2 litraa. Laita taikina vuokaan ja tasoita pinta.

Paista kakkua noin 175 asteessa noin 45-50 minuuttia toiseksi alimmalla tasolla. Kokeile kakun kypsyyttä esim. puisella tikulla. Anna kypsän kakun jäähtyä vuoassaan muutama minuutti ennen varovaista kumoamista.

2 kommenttia:

  1. Tätä minäkin olen Mimmin blogissa katsellut. Pitää ehdottomasti kokeilla joku kerta, on niin maukkaan oloinen ohje :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä todella hyvää kakkua, ihan uskomattoman pehmoista. Kannattaa kokeilla!

      Poista