Sivut

19. elokuuta 2014

Allin omena-rahkapiirakka

Syksyn lähestymisen tunnistaa myös siitä, että alkaa tehdä mieli omenapiirakkaa. Tämä piirakka oli tämän syksyn ensimmäinen, mutta mielessäni siintelee jo toisenlaisen reseptin kokeileminen. Tämä ohje on Juhlattaren kakkublogista. Kesällä tein tätä piirakkaa mustikoista ja mansikoista ja hyvää oli niinkin.


Pohja:
200 g voita tai margariinia
2 munaa
2 dl maitoa
2 dl sokeria
4 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
6 dl vehnäjauhoja

Täyte:
2 prk vaniljarahkaa
2 dl maitoa
4 munaa
1 dl fariinisokeria
4 tl vaniljasokeria
3 isoa omenaa kuorittuna ja lohkottuna

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Sulata voi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää kuiviin aineisiin voi, maito ja kananmunat. Sekoita aineet nopeasti sekaisin, ettei taikinaan synny sitkoa. Painele taikina leivinpaperin päälle uunipellille.

Asettele lohkotut omenapalat pohjataikinan päälle.

Valmista täyte: Sekoita täytteen ainekset keskenään. Kaada täyte omenalohkojen päälle.

Voit ripotella päällimmäiseksi kanelia ja sokeria haluamasi määrän.

Paista 40-50 minuuttia.

3 kommenttia:

  1. Näyttää tosi hyvältä! En olekaan rahkaista omenapiirakkaa ennen tehnyt, tätä pitää kokeilla!

    VastaaPoista
  2. Ihana....maistuvan houkutteleva!
    Pidän rahkasta piirakoissa eniten vanhanaikaisesti sellaisenaan, mutta tätä kokeillaan !

    VastaaPoista
  3. Kannattaa kokeilla tätä ohjetta, on aivan ihanaa!

    VastaaPoista