6. toukokuuta 2014

Mansikanmakuiset suklaapusut

Mieltäni on kaihertanut ajatus suklaapusujen valmistamisesta, kun näin ohjeen joskus jossain blogissa. Googlen avulla päädyin Ruokaohjeita ja herkkuja á la Marie -blogiin, jossa on hyvät kuvatkin näiden herkkujen valmistamiseen. Kuvittelin, että suklaapusut olisi hankala tehdä, mutta eivätpä olleetkaan. Aivan ihania! Maistuivat samalle kuin kaupasta ostetut - tai ehkäpä jopa paremmalta. Ehdottomasti teen toistekin. Seuraavalla kerralla voisi kokeilla jotain muuta makua - vaikkapa vaniljaa, kaakaota tai minttua. Suklaana käytin laktoositonta maitosuklaata.


OHJE (n. 15 kpl):

3 munanvalkuaista
1½ dl mansikkatomusokeria
½ dl tavallista sokeria
15 Marie-keksiä
150-200 g suklaata
1 tl öljyä

Lisää valkuaiseen puolet sokerista ja vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi.

Lisää sokeria pikkuhiljaa koko ajan vatkaten, kunnes vaahto on niin kovaa, että se pysyy kulhossa, vaikka kulhon kääntäisi väärinpäin.

Laita keksi leivinpaperilla päällystetylle pellille.

Pursota pursottimella tai muovipussilla, jonka kulma on leikattu auki, vaahto kauniiksi keoiksi keksin päälle.


Paista keksikekoja 150 asteisessa uunissa noin 6-8 minuuttia, että vaahto kiinteytyy. Pilko suklaa paloiksi ja sulata vesihauteessa tai mikrossa sulaksi öljytilkan kanssa. Sekoita välillä sulatuksen aikana. Jäähdytä sula suklaa.

Kasta vaahtokeot sulassa suklaassa ja nosta leivinpaperille. Koristele haluamallasi tavalla tai jätä koristelu pois. Kun olet kuorruttanut kaikki vaahtokeot, nosta ne jääkaappiin kovettumaan. Pusut ovat parhaimmillaan seuraavana päivänä. Säilytä jääkaapissa.


7 kommenttia:

  1. Oho, ovatko pusut tosiaan näin helppoja tehdä!? :P Otankin ohjeen ylös, sillä näitä pitää testata. Tykkään eniten mokkapusuista, niitäkin olisi helppoa muokata tästä ohjeesta. Kiitos!

    VastaaPoista
  2. Nämä on minullakin ollut tehtävien listalla jo useamman vuoden! Joku kerta vielä minäkin näitä kokeilen ;D

    VastaaPoista
  3. Oooh, ihana ohje! Näitä haluan tehdä mahdollisimman pian, NAM!

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommenteistanne! Nämä olivat kyllä superihania herkkuja. Ja uskomatonta, miten helppoja tehdä!

    VastaaPoista
  5. Moi Anu! Nämä oli aivan huikean hyviä. En tiennytkään että voisi tehdä edes itse. Kokeilin, ja eihän se pellillinen pusuja seuraavaan päivään meillä riittänyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun tykkäsitte! Näitä voisi kyllä syödä useammankin kerrallaan :)

      Poista