15. joulukuuta 2013

Luumukakku (*munaton*)

Laitoin jo viime joulun alla kirjanmerkkeihin tämän luumukakun ohjeen, mutta vasta nyt sain leivottua kakun. Ohje on Harjunrinne-blogista. Helppo ohje eikä sisällä ollenkaan kananmunaa, laktoosittomaksikin tämän saa helposti. Itselläni oli käytössä hieman liian pieni vuoka, joten taikinaa valui uunin pohjalle. No, tulipa pestyä uunikin ennen joulua.


OHJE:

4 dl vehnäjauhoja
2½ dl sokeria
1 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 tl neilikkaa
1 tl inkivääriä
2 tl soodaa
175 g margariinia tai voita
1 prk (200 g) kermaviiliä
1 dl luumumarmeladia

Sekoita kuivat aineet keskenään. Sulata margariini/voi mikrossa. Lisää sulan rasvan joukkoon luumumarmeladi ja kermaviili. Sekoita tasaiseksi. Yhdistä jauho-mausteseos ja luumu-margariiniseos. Sekoita vain tarvittava määrä, että jauhot sekoittuvat. Kaada voideltuun vuokaan. Tasoita pinta. Paista uunin alatasolla 175 asteessa noin tunti.

1 kommentti:

  1. Tuttu tunne, kun laittaa taikinan liian pieneen vuokaan ja lopuksi taikinaa löytyy uunin pohjaltakin. Todella herkullisen näköistä kakkua. =)

    VastaaPoista