11. syyskuuta 2013

Omenapiirakka

Sain äidiltäni kotimaisia omenoita. Ja viimeinkin kuopus sai omenapiirakkaa! Maistui tämä toisillekin, nam. Tähän omenapiirakkaan toi ihanasti makua ja pehmeyttä, kun omenanpalasia keitettiin sokerivedessä. Kannattaa kokeilla! Ohje on Floralta. Ohjeessa on sanottu omenien määräksi neljä, mutta toki se riippuu omenoiden koosta. Käyttämäni omenat olivat aika pieniä ja niitä laitoin viisi, olisi voinut laittaa enemmänkin.


OHJE:

Pohja:
100 g margariinia
0,8 dl sokeria
1 kananmuna
1½ dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Pinnalle:
4 omenaa
½ dl vettä
½ dl sokeria
½ tl kanelia

Vaahdota margariini ja sokeri. Vatkaa joukkoon muna. Sekoita leivinjauhe jauhoihin ja lisää seos taikinan joukkoon. Tasoita taikina voidellun, korppujauhotetun (irtopohja)vuoan (halkaisija noin 23 cm) pohjalle ja reunoille. 

Kuori ja kuutioi omenat. Laita omenakuutiot kattilaan veden ja sokerin kanssa, ja hauduta miedolla lämmöllä hellävaraisesti puolikypsiksi. Voit laittaa sokeria hieman enemmän, mikäli omenat ovat hyvin happamia. Sekoita mahdollisimman vähän.

Levitä omenatäyte pohjalle ja koristele kanelilla. Paista piirakkaa 200 asteen lämpötilassa noin 30 minuuttia.

Tarjoa vaniljakastikkeen kanssa.

4 kommenttia:

  1. Kuulostaa ihanalta! Ja näyttää niin herkulliselta :P

    VastaaPoista
  2. Herkullisen näköinen blogi sinulla, jään seuraamaan. Sain itsekin tänään valtavan korillisen omppuja, joista oli ajatus tehdä hilloa, mutta varmaan pakko kokeilla tätä piirakkaakin.
    Heitin sulle haasteen http://omituinenpieniperhe.blogspot.fi/2013/09/haaste.html jos kiinnostaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset kommentista, Heidi! Yritän palata tuohon haasteeseen paremmalla ajalla :)

      Poista