11. syyskuuta 2012

Keikauskakkua omenalla

Syksyn tullen tekee taas mieli omenaleivonnaisia. Pullahiireltä löytyi tämä helppo ja herkullinen ohje. Alkuperäisessä ohjeessa oli käytetty pyöreää, halkaisijaltaan 20 cm vuokaa. Itse käytin 22x22 cm neliövuokaa ja tästä syystä kakusta tuli aika matala. Laitoin tuon liköörin sulkuihin, koska sitä ei ole pakko käyttää. Itse en käyttänyt.


OHJE:

200 g voita
2 dl sokeria
3 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
1½ tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1½ tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 dl maitoa
(3 rkl omena-vaniljalikööriä tai omenalikööriä)
noin 5 puutarhaomenaa
(tomusokeria)

Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri kunnolla vaaleaksi. Lisää kananmunat yksitellen koko ajan voimakkaasti vatkaten. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe, vaniljasokeri, kaneli ja kardemumma keskenään. Lisää maidon sekaan likööri. Sekoittele kuivia aineita ja nestettä vuorotellen taikinan joukkoon.

Poista omenista kuoret ja siemenkota. Leikkaa omenat ohuiksi siivuiksi. Pingota 20 cm vuoan pohjalle, reunan väliin, leivinpaperi. Öljyä vuoan reunat kevyesti. Levitä omenasiivut vuoan pohjalle ja kaada taikina päälle. Paista noin 175 asteessa noin 40 minuutin ajan.

Anna kakun jäähtyä hetken aikaa ennen kumoamista. Irroita vuoan reunat kakun ympäriltä ja laita tarjoiluastia kakun päälle. Kippaa kakku ympäri ja poista kakun päältä vuoan pohja ja leivinpaperi. Voit hieman ripotella tomusokeria kakun päälle. Se sulaa kauniiksi kiilloksi omenoiden päälle.

Tarjoa sellaisenaan tai vaniljakastikkeen kera.

1 kommentti:

  1. Mmm, vaikuttaa hyvältä. Minä laitoin pakkaseen omenaviipaleita valmiiksi juuri omenapiirakkaa ajatellen, niistä saa sitten nopsasti leivottua jotakin :)

    VastaaPoista