Sivut

5. elokuuta 2012

Tuulihattuja suolaisella ja makealla täytteellä


Olin aina kuvitellut, että tuulihatut on jotenkin vaikeita tehdä. Kesällä otin sitten härkää sarvista ja tein elämäni ensimmäiset tuulihatut. Eihän se niin vaikeaa ollutkaan, vaan itse asiassa yllättävän helppoa! Ohjeen otin Ulla Svenskin kirjasta Lempileivonnaiset. Kesällä siis tein tuulihattuja makealla täytteellä, syyskuussa suolaisella. Ovat vaan jääneet postaamatta tänne, joten tässä tulevat molemmat samalla kertaa. Täytteet kehittelin päässäni ja hyvin toimivat molemmat.

OHJE (30 kpl):
2 dl vettä
75 g voita tai margariinia
1½ dl vehnäjauhoja
3 kananmunaa

Kiehauta vesi ja rasva kattilassa. Lisää vehnäjauhot ja kuumenna voimakkaasti sekoittaen, kunnes massa irtoaa kattilan reunoista. Kumoa seos kulhoon ja anna jäähtyä. Lisää kananmunat yksitellen joukkoon sähkövatkaimella vatkaten.

Pursota massasta nokareita (tai annostele lusikalla) leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Paista uunin keskitasolla 225 asteessa noin 20 minuuttia, kunnes tuulihatut ovat kauniistu ruskistuneet.

Älä avaa uuninluukkua tuulihattujen kohotessa!


Vadelmarahkatäyte:
1 prk Flora vispiä
1 prk maitorahkaa
vadelmahilloa

Vaahdota Flora vispi, lisää joukkoon maitorahka ja vadelmahilloa maun mukaan.



Tonnikalatäyte:
1 prk (200 g) ruohosipulituorejuustoa
1 prk tonnikalapaloja vedessä
sitruunapippuria

Sekoita tuorejuusto ja tonnikalapalat tasaiseksi, lisää joukkoon sitruunapippuria maun mukaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti