Sivut

4. elokuuta 2012

Jauhelihakierteet

Välillä taas jotain suolaistakin leivonnaista. Tein tällaisia kierteitä jauhelihasta, taikinana on ihan sämpylätaikina. Hyviä olivat! Vaihtelua saa vaihtamalla täytettä makunsa mukaan. Taidanpa seuraavan kerran kokeilla tonnikalalla.


OHJE:
Taikina:
5 dl vettä
2 dl kaurahiutaleita
1 tl suolaa
2 rkl siirappia
1 pss kuivahiivaa
10-11 dl hiivaleipäjauhoja
½ dl juoksevaa margariinia
Täyte:
400 g jauhelihaa
1/4 tl rouhittua mustapippuria
2 tl pizzamaustetta
1 prk (70 g) tomaattipyreetä
juustoraastetta
Päälle:
juustoraastetta

Sekoita +42-asteiseen (reilusti kädenlämpöiseen) veteen kaurahiutaleet, suola ja siirappi. Lisää taikinaseokseen osa jauhoista, joihin kuivahiiva on sekoitettu. Lisää jauhoja vähitellen ja loppuvaiheessa juokseva margariini. Vaivaa taikina tasaiseksi ja kimmoisaksi. Anna taikinan kohota liinan alla noin 30 minuuttia.

Ruskista jauheliha ja lisää joukkoon mausteet.

Vaivaa kohonneesta taikinasta ilmakuplat pois. Jaa taikina kahteen osaan. Kaaviloi kummastakin osasto noin 60x30 cm levy. Levitä levyille tomaattipyree ja jauheliha, ripottele päälle juustoraastetta. 

Kääri levyt rullalle, jätä saumakohta työpöytää vasten. Leikkaa rullat noin 2 cm:n paksuisiksi paloiksi, laita leivinpaperoidulle uunipellille leikkauspinta ylöspäin.

Kohota kierteet liinan alla. Ripottele päälle juustoraastetta. Paista 225 asteessa 10-15 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti