2. elokuuta 2012

Herkkupiiranen


Lainasin viime viikolla kirjastosta Heidi Paajalan kirjan Leivotaan! ja kylläpä oli kirja pullollaan helppoja ja herkullisia ohjeita. Luulenpa, että tuo kirja on saatava itsellekin, niin ehtii sitten ajan kanssa testata kaikki ohjeet. Tällaista marjapiirakkaa tein kirjan ohjeella. Muuten tein ihan ohjeen mukaan, mutta marjat olivat kesällä poimittuja vadelmia, mustikoita ja mansikoita.


OHJE:
8½ dl vehnäjauhoja
4 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
2 1/4 dl piimää
2 kananmunaa
250 g margariinia
pinnalle:
1 pss pakastevadelmia (200 g)
1 pss marjasekoitusta (250 g)
1/4 dl sokeria

Sulata margariini kattilassa ja nosta jäähtymään.

Sekoita lusikalla kulhossa vehnäjauhot, sokeri, leivinjauhe ja sooda.

Sekoita toisessa kulhossa kananmunat, piimä ja margariini.

Yhdistä seokset ja sekoita massa tasaiseksi lusikalla tai nuolijalla.

Kaada massa leivinpaperilla päällystetylle pellille ja tasoita lusikalla tai nuolijalla tasaiseksi.

Levitä jäiset marjat massan päälle tasaisesti ja ripottele lopuksi sokeri päälle.

Paista 200-asteisessa uunissa 30 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti