Sivut

29. heinäkuuta 2012

Persikka-rahkatorttu


Aina näin pääsiäisen alla alkaa tehdä mieli rahkaisia herkkuja. Onneksi oli tulossa vieraita kylään, joten oli hyvä syy tehdä tätä persikka-rahkatorttua. Ohjeen olen ottanut muistaakseni Pirkasta pääsiäisen 2009 alla.



OHJE:
Pohja:
1 pkt murotaikinaa
Täyte:
1 tlk (250 g) maitorahkaa
1 tlk (2 dl) vispikermaa
3 kananmunaa
1 sitruunan raastettu kuori
½ dl sitruunanmehua
3/4 dl sokeria
2 tl vanilliinisokeria
Pinnalle:
1 tlk (n. 425 g) persikoita
1 dl vettä
½ dl hyytelösokeria

Painele sulatettu murotaikina piirakkavuoan (halkaisija 26 cm) pohjalle ja reunoille.

Sekoita rahkan joukkoon vispikerma, munat, sitruunan raastettu kuori ja mehu, sokeri sekä vanilliinisokeri. Kaada täyte vuokaan ja paista torttua 200 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 25 minuuttia.

Anna tortun jäähtyä. Valuta persikat hyvin ja asettele ne tortun pinnalle kauniisti. Kiehauta vesi ja lisää hyytelösokeri koko ajan sekoittaen. Kun liemi kiehahtaa uudelleen, nosta kattila liedeltä ja anna jäähtyä pari minuuttia. Lusikoi lientä persikoiden päälle ensin ohuelti, sitten runsaammin. Tarjoa torttu kylmänä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti