28. heinäkuuta 2012

Maku-lehden mokkapalat


Maku-lehdessä 1/10 oli helppo mokkapalojen ohje. Ohje oli hieman erilainen kuin jo vuosia käyttämäni ohje, joten testaukseen meni. Täytyy kyllä sanoa, että oli minun makuuni liian makea. Muut kyllä tykkäsivät.


OHJE:
200 g voita tai margariinia
3½ dl vahvaa kahvijuomaa
5 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
4 rkl kaakaojauhetta
3 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
3 munaa
Kuorrutus:
75 g voita
3/4 dl vahvaa kahvijuomaa
6 dl tomusokeria
3 rkl kaakaojauhetta
Koristeluun:
strösseleitä

Mittaa kattilaan rasva ja kahvi. Kiehauta ja anna jäähtyä kädenlämpöiseksi.

Mittaa kuivat aineet kulhoon. Sekoita joukkoon rasvaseos. Vatkaa puuhaarukalla munat taikinaan. Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipellille ja paista 200 asteessa noin 15 minuuttia. Anna jäähtyä.

Valmista kuorrute. Kiehauta kattilassa voi ja kahvi. Yhdistä tomusokeri ja kaakaojauhe keskenään. Siivilöi seos kattilaan ja sekoita kuorrute tasaiseksi. Lisää tarvittaessa tomusokeria saadaksesi sopivan paksun, mutta notkean kuorrutteen.

Levitä kuorrute jäähtyneen piiraslevyn päälle. Koristele strösseleillä, suklaarouheella tai karkeilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti