Sivut

31. heinäkuuta 2012

Pitsaa

Kuopuksen synttäreillä oli suolaisena tarjottavana jauhelihapitsaa. Ihan peruskamaa siis, mutta laitanpa ohjeen nyt kuitenkin tänne.


OHJE:
pohja:
2 dl vettä
1 ps kuivahiivaa
½ tl suolaa
2 rkl öljyä
n. 4½ dl vehnäjauhoja
täyte:
yrttimaustettua tomaattimurskaa
jauhelihaa
mausteita
juustoraastetta

Pitsaa paistetaan 225 asteessa noin 20 minuuttia

Linja-auto-kakku

Kuopus täytti äskettäin 2 vuotta ja jo huhtikuussa ilmoitti, että haluaa sitten synttäreilleen linja-auto-kakun. Kieltämättä olin yllättynyt, että tuo toive säilyi loppuun saakka - 4-vuotiaalla isoveljellä kun toive vaihtui lähes päivittäin. Pikkumies oli kakkuunsa tyytyväinen, vaikka helle asettikin kakuntekijälle omat haasteensa.


Kakussa on 8 munan peruspohja, kostutus vaniljamaitoa, täytteenä mansikka-raparperitäyte (ohje täällä). Kakun päällä on Sallisen vihreää marsipaania ja mustaa sokerimassaa, näiden alla vaahdotettua Flora vispiä. Tämä ei ollut ehkä oikea ratkaisu lämpimällä kelillä, sokerikreemi olisi varmaan toiminut paremmin, mutta kuitenkin kakku pysyi kasassa ja maistui vieraille. Linja-autossa on matkustamassa poikasen lempparihahmo Maisa ystävineen, kenties poikasen syntymäpäiville. Koriste on esitelty aiemmin täällä. Koristeena on myös valkoisia sokerimassakukkia, joiden keskellä on sokerihelmi.

Mansikka-valkosuklaajuustokakku

Edelleen kuopuksen synttäreiden satoa... Oli kyllä aivan suussasulavan herkullista, vaikka itse sanonkin.


OHJE:
pohja:
180 g digestive-keksejä
75 g voita
valkosuklaatäyte:
2,5 dl Flora vispiä
200 g maustamatonta tuorejuustoa
130 g valkosuklaata
2 rkl sokeria
3 liivatelehteä
tilkka vettä
mansikkatäyte:
2,5 dl Flora vispiä
200 g maustamatonta tuorejuustoa
300 g tuoreita mansikoita
2 rkl sokeria
5 liivatelehteä

Murskaa digestivekeksit. Sulata voi ja sekoita joukkoon keksimurut. Levitä seos irtopohjavuokaan (halkaisija noin 24-26 cm), jossa on leivinpaperi pohjalla.

Tee valkosuklaatäyte. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sulata valkosuklaa mikroaaltouunissa tai vesihauteessa. Vaahdota Flora vispi, lisää vaahtoon tuorejuusto, sokeri sekä sula valkosuklaa. Kiehauta tilkka vettä, sulata puristetut liivatteet veteen ja kaada seos ohuena nauhana täytteen joukkoon. Kaada täyte pohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa pari tuntia ennen mansikkatäytteen lisäämistä.

Tee mansikkatäyte. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Soseuta mansikat. Vaahdota Flora vispi, lisää vaahtoon tuorejuusto, sokeri sekä mansikkasose. Kiehauta tilkka vettä, sulata puristetut liivatteet veteen ja kaada seos ohuena nauhana täytteen joukkoon. Kaada täyte valkosuklaatäytteen päälle ja anna hyytyä jääkaapissa mielellään seuraavaan päivään.

Mokkapalamuffinssit


Kuopuksen synttäreille halusin tehdä vähän erilaisia muffinsseja ja Pullahiireltä (täältä) löytyikin tämä herkullinen ohje. Nam, olivat todella hyviä! Näitä meillä tehdään varmasti jatkossakin. Pullahiiren mukaan tällä ohjeella tulee joko 12 isoa muffinssia tai 34 pientä. Itse tein kaksinkertaisella ohjeella sekä isoja että pieniä, joten tarkkaa lukumäärää on vaikea sanoa.



OHJE:
2 munaa
1,5 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
2 rkl kaakaojauhoa
1 tl leivinjauhetta
1 rkl vaniljasokeria
1 dl kiehuvaa vettä
100 g margariinia/voita
kuorrute:
150 g margariinia/voita
3 rkl kaakaojauhoa
1,5 dl tomusokeria
3 rkl vahvaa kahvia
1 rkl vaniljasokeria

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne vuorotellen kiehuvan veden kanssa vaahdon sekaan. Lisää lopuksi sulatettu margariini joukkoon. Sekoita tasaiseksi ja annostele taikina muffinssivuokiin. Paista noin 15-20 minuuttia isoja tai 10 minuuttia pieniä 175 asteessa. Anna jäähtyä ritilän päällä.

Tee kuorrute. Mittaa kulhoon pehmennyt rasva ja muut aineet. Vatkaa vatkaimella voimakkaasti ainekset sekaisin. Pursottele tai levitä kuorrute jäähtyneiden muffinssien päälle. Koristele haluamallasi tavalla esim. nonparelleilla.

Linja-auto-koriste

Kun 4 vuotta täyttävä isoveli huhtikuussa suunnitteli synttärikakkuaan, ilmoitti kuopus haluavansa omille 2-vuotissynttäreilleen linja-autokakun. Ja se päätös piti. Ensin ajattelin tehdä kakusta linja-auton, mutta vaihdoin suunnitelman sitten koristeeseen. Ehkä parempi niin, on tässä ollut viime aikoina niin helteistä.



Linja-auto on kokonaan sokerimassaa, ajovaloina kaksi sokerihelmiä, numero 2 on tehty mustalla elintarviketussille. Ja tämän bussin kyytiin pääsi Maisa ystävineen, jotka on esitelty aiemmin täällä.

Maisa ja ystävät - maalatut hahmot

Kuopuksen lempparihahmo on tällä hetkellä Maisa-hiiri ystävineen. Niinpä sain idean maalata nämä hahmot koristamaan varsinaista kakunkoristetta.



Hahmot on maalattu marsipaanin ja sokerimassan sekoitukselle pastaväreillä, rajaukset mustalla elintarviketussilla.

Kukin hahmo on siis paljon pienempi kuin tulitikku. Vaati aika tavalla tarkkaavaisuutta näiden maalaaminen. Viisainta olikin jättää se siihen hetkeen, kun pojat jo nukkuivat ja sain työrauhan.

Päivänsankari oli näistä oikein otettu ja hienosti osasi nimetä jokaisen.

Kaneliässät

Kuopuksen syntymäpäiville leivoin näitä kaneliässiä; kuopuksen nimi kun alkaa s-kirjaimella, niin sopivat juhliin hyvin. Ohje on Maku-lehdestä 3/2010.



OHJE:
200 g voita
1½ dl sokeria
1 muna
5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Pinnalle:
1 tl kanelia
noin 1 dl sokeria

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää muna voimakkaasti vatkaten.

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita taikina tasaiseksi.

Nosta taikina jääkaappiin viilentymään ainakin puoleksi tunniksi.

Leivo taikinasta pitkiä sormen paksuisia tankoja. Leikkaa tangoista noin 10 cm:n paloja.

Sekoita kaneli ja sokeri lautasella. Kierittele taikinatangot sokerissa, käännä S-muotoon ja nosta leivinpaperin päälle uunipellille.

Paista kaneliässiä 175-asteisessa uunissa 15-20 minuuttia, kunnes ässät saavat hieman väriä pintaansa.