Sivut

29. heinäkuuta 2012

Käärme-kakku

Kolmosemme täytti neljä vuotta ja toivoi kakkuunsa koristeeksi käärmeen. Tällaisella kakulla sitten juhlistimme pojan tärkeää päivää.



Kakussa on kuuden munan peruspohja, kostutus vaniljamaitoa, täytteenä mansikkahilloa, Flora vispiä ja vaniljarahkaa. Pursotukset on Flora vispiä, jonka seassa on vaniljakreemijauhetta. Käärme on marsipaani-sokerimassaa, käärmeen alla vihreänsävyisiä strösseleitä ja ruskeita nonparelleja, joita on myös reunapursotusten päällä.

Vadelmainen hyydykekakku


Minä olen nyt innostunut näistä hyydykekakuista, ovat niin helppoja tehdä. Tämäkin oli niiiin suussasulavaa herkkua.



OHJE:
pohja:
10 digestive-keksiä
50 g voita
täyte:
2,5 dl Flora vispiä
250 g maitorahkaa
200 g vaniljarahkaa
100 g valkosuklaata
2 tl vanilliinisokeria
1 rkl sokeria
4 liivatelehteä + tilkka vettä
kiillekerros:
3 dl vadelmamehua
4 liivatelehteä

Murskaa digestivekeksit tehosekoittimella tai huhmareella. Sulata voi ja sekoita joukkoon keksimurut. Levitä seos irtopohjavuokaan (halkaisija noin 20 cm), jossa on leivinpaperi pohjalla.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sulata valkosuklaa mikroaaltouunissa tai vesihauteessa. Vaahdota Flora vispi, lisää vaahtoon maitorahka, vaniljarahka, sula valkosuklaa, vanilliinisokeri ja sokeri. Kiehauta tilkka vettä, sulata puristetut liivatteet veteen ja kaada seos ohuena nauhana kerma-rahkaseokseen. Kaada täyte pohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa pari tuntia ennen kiillekerroksen lisäämistä.


Kiillekerrosta varten liota liivatelehtiä kylmässä vedessä 5-10 minuuttia. Ota kattilaan tilkka vadelmamehua, kiehauta ja sulata liotetut liivatteet mehuun. Kaada liivateseos ohuena nauhana mehun sekaan ja kaada vuokaan kerma-rahkatäytteen päälle. Anna hyytyä jääkaapissa 3-4 tuntia tai seuraavaan päivään.

Käärme-koriste

Kolmosemme toivoi synttärikakkuunsa koristeeksi käärmettä. Nuo ällötykset ovat nyt niin in, vapun aikoihin kävimme käärmenäyttelyssäkin ihmettelemässä käärmeitä. Itse asiassa pojalla tuo koristetoive vaihtui lähes päivittäin, käärmeen lisäksi vaihtoehtoja olivat dinosaurus, robotti ja merirosvolaiva. Lopulta oli sanottava, että enää ei saa mieltänsä muuttaa.



Käärme on marsipaanin ja sokerimassan sekoitusta (noin puolet on luonnonvalkoista marsipaania, toinen puoli mustaa sokerimassaa). Raidoitusta on maalattu valkoisella tomuvärillä, kieli ja silmät punaista marsipaania, silmän keskellä nonparelli.
Kuva valmiista kakusta löytyy täältä.

Äitienpäiväkakkuja


Tänä äitienpäivänä tein kakun sekä itselleni että omalle äidilleni. Kiitos veljelleni, joka toimitti äidin kakun perille.



Tällainen oli minun kakkuni. Kakussa on kolmen munan peruspohja, kostutus vaniljamaitoa, täytteenä vadelmahilloa ja vaniljasokerilla maustettua Flora vispiä. Kakun päällä on marsipaani, jonka alla on mansikkatomusokerista tehty sokerikreemi (ohje täällä). Pursotukset on vaniljakreemijauheella vahvistettua Flora vispiä, kukat marsipaania, lehdet marsipaanin ja sokerimassan sekoitusta. Sydän on marsipaania, väritetty pinkillä kristallipulverilla, kirjoitus mustalla elintarviketussilla. Pojat vastasivat koristeiden sijoittelusta.



Ja tässä äitini kakku. Kakussa on viiden munan peruspohja, kostutus vaniljamaitoa, täytteenä vadelmahilloa ja vaniljasokerilla maustettua Flora vispiä. Kakun päällä on marsipaani, johon tein kuviokaulimella sydämiä. Marsipaanin alla on sokerikreemi. Pursotukset on vaniljakreemijauheella vahvistettua Flora vispiä. Kukat on marsipaania, lehdet marsipaani-sokerimassaa, sydän sokerimassaa.



Kokeilin tuota kuviokaulinta ensimmäistä kertaa ja tuntui varsin haasteelliselta. Marsipaani tarttui ikävästi kaulimeen ja meinasi repeillä. Lisää harjoitusta siis... Marsipaaniruusuun olen varsin tyytyväinen. Oli nimittäin vasta toinen kerta, kun tein ruusuja. Lisää harjoitusta vaaditaan tässäkin, mutta hiljaa hyvä tulee.

Mangohyydykekakku


Minulla jäi tänä vappuna munkit paistamatta, sen sijaan meillä herkuteltiin mangohyydykekakulla. Kaupunkilehti Heilissä on Marttojen palsta ja sieltä tämän ohjeen bongasin (Heili nro 27/2010). Alunperin ohje on Martan rotinakori -kirjasesta. Ohjeen mukaan kakun päälle tulisi vielä kerros mangososetta, mutta itse jätin sen pois.



OHJE:
pohja:
2 munaa
1 dl sokeria
3 rkl vehnäjauhoja
2 rkl perunajauhoja
½ tl leivinjauhetta
täyte:
250 g säilykemangoa viipaleina
1 prk (2 dl) vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
1 prk (250 g) rahkaa
1 prk (2 dl) kermaviiliä
3/4 dl sokeria
3 tl vaniljasokeria
½ sitruunan mehu
6 liivatetta
päällys:
1 prk mangososetta (lastenruoka)
1 dl kuohukermaa
2 tl vaniljasokeria

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne siivilän läpi muna-sokerivaahtoon. Kaada taikina irtopohjaiseen voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan (itse tein halkaisijaltaan 24 cm vuokaan). Paista uunin alatasossa 200 asteessa noin 15 minuuttia. Kumoa kakkupohja ja anna jäähtyä.

Pese kakkuvuoka ja laita vuoan reunoille ja pohjaan leivinpaperi. Se helpottaa kakun irrottamista valmiina. Laita kakkupohja vuokaan ja kostuta mangon säilykeliemellä (noin 1 dl).

Laita liivatelehdet pehmenemään runsaaseen kylmään veteen 5-10 minuutiksi. Vaahdota vaniljakastike. Sekoita täytteen ainekset keskenään.

Sulata liivatteet kattilassa pienessä määrässä kuumennettua mangojen säilykelientä. Lisää liemi ohuena nauhana täytteen joukkoon. Kaada täyte kakkupohjalle. Anna kakun hyytyä jääkaapissa noin 6 tuntia tai yön yli.

Irrota irtopohjavuoan reunat ja levitä mangosose kakun päälle. Pursota vaniljasokerilla maustetusta kermavaahdosta ruusukkeita kakun päälle ja koristele vaikkapa sitruunamelissan lehdillä.

Itse tein tuohon kakun ympärille tuollaisen reunuksen tummasta suklaasta. Ensimmäistä kertaa tuota kokeilin, joten ei täysin onnistunut, mutta harjoitus tehnee mestarin tässäkin asiassa.

Oma synttärikakkuni

Täytin eilen vuosia ja poikaset kovasti odottivat saavansa kakkua, joten ei muuta kuin leipomaan.



Kakussa on viiden munan peruspohja, kostutus vaniljamaitoa, täytteenä vadelmahilloa, Flora vispiä ja vaniljarahkaa. Pursotukset on vaniljakreemijauheella vahvistettua Flora vispiä, kukat ja lehdet marsipaani-sokerimassaa, osassa kukista myös sokerihelmi.

Pikkupitsat


Äitini tekee oikein herkullisia pikkupitsoja, ja äidiltä saadulla ohjeella minäkin tein omani.


tonnikalapitsoja


kinkku-ananaspitsoja

OHJE:
taikina:
½ l vettä
1 pkt hiivaa
1 tl suolaa
n. 10½ dl vehnäjauhoja
4 rkl ruokaöljyä
päälle:
öljyä
1 tlk tomaattimurskaa
1 tlk tomaattipyreetä
juustoraastetta
kinkkua, tonnikalaa, jauhelihaa...
pitsamaustetta, valkosipulia tms. maustetta

Murenna hiiva haaleaan veteen. Lisää suola, vehnäjauhot ja öljyä. Vaivaa, kunnes taikina on pehmeää ja notkeaa. Pyöritä palloksi ja anna kohota liinan alla noin 30 minuuttia.

Kiehauta tomaattimurska ja -pyree.

Jaa taikina 40 osaan. Taputtele pintaan öljyä. Levitä pintaan tomaattisosetta, täyte, mausteet ja juustoraastetta. Paista 225-250 asteessa kypsiksi (noin 10 minuuttia).