Sivut

28. lokakuuta 2014

Jauhelihapeltipiirakka (*munaton*)

Syyslomaviikon leivonnaisia oli tämäkin piirakka. Töiden taas jatkuttua ei juuri jaksa eikä huvita viettää aikaa tietokoneella, joten blogin päivittäminenkin laahaa jäljessä. Tämän piirakan ohjeen otin Yhteishyvän Ruoka-lehdestä (lokakuu 2014). Tein muutoksia alkuperäiseen ohjeeseen, joten alla oleva ohje on kuten itse tein.


OHJE:

Pohja:
2½ dl vettä
1 pss kuivahiivaa
1 tl sokeria
1 tl suolaa
1 dl vehnäleseitä
4 dl hiivaleipäjauhoja
2 dl vehnäjauhoja
2 rkl öljyä

Täyte:
400 g jauhelihaa
1 rkl öljyä
1 sipuli
1 tl suolaa
ripaus rouhittua mustapippuria
2 tl oreganoa
1 paprika
1 prk (200 g) kermaviiliä
2 rkl tomaattisosetta
150 g juustoraastetta

Sekoita noin +42-asteiseen veteen sokeri, suola ja leseet. Sekoita joukkoon puolet jauhoista, joihin kuivahiiva on sekoitettu. Lisää öljy ja loput jauhot. Alusta taikinaksi. Kohota peitettynä kaksinkertaiseksi.

Kuori ja suikaloi sipuli. Paista jauheliha ja sipuli öljyssä. Halkaise paprika, poista kanta ja siemenkota. Paloittele paprika ja lisää mausteiden kanssa jauhelihaan. Sekoita kermaviili, tomaattisose ja puolet juustoraasteesta.

Kauli taikina leivinpaperoidun uunipellin kokoiseksi. Levitä taikinalle jauhelihaseos ja päälle kermaviili. Ripottele päälle loppu juustoraaste. Paista 225-asteisen uunin keskitasolla noin 15 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti