Sivut

15. syyskuuta 2012

Rukiinen mustikkakääretorttu

Vähän erilainen kääretorttu kuin yleensä. En ole aikaisemmin käyttänyt ruisjauhoja makeassa leivonnassa, mutta täytyy sanoa, että tässä kääretortussa toimii hyvin. Ohje on Myllyn Parhaalta.


OHJE:

4 munaa
1½ dl (tummaa) sokeria
1½-2 dl ruisjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Täyte:
2 dl kuohukermaa tai vaahtoutuvaa kermavalmistetta
1 tlk (250 g) maitorahkaa
½ dl (tummaa) sokeria
1 tl vaniljasokeria
3-4 dl mustikoita

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita keskenään ruisjauhot sekä leivinjauhe. Lisää jauhot vaahdon joukkoon ja sekoita varovasti nostelemalla tasaiseksi taikinaksi.

Kaada taikina voidellun leivinpaperin päälle pellille ja paista 200-asteisessa uunissa 7-10 minuuttia. Kumoa kypsä kääretorttulevy leivinpaperille, jonka päälle on ripoteltu sokeria. Irrota paistopaperi ja anna levyn jäähtyä.

Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää maitorahka ja mausta seos sokerilla ja vaniljasokerilla. Sekoita marjat rahkaseoksen joukkoon.

Levitä täyte tasaiseksi kerrokseksi kääretorttulevylle. Kääri levy rullalle ja jätä saumakohta alaspäin. Anna kääretortun vetäytyä hetki ennen tarjoilua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti