Sivut

7. elokuuta 2012

Pääsiäispulla


Leivoin tällaista pullaa pääsiäiseksi, oli oikein hyvää. Ohjeen mukaan taikinasta tulee kaksi pääsiäispullaa ja lisäksi muutama pikkupulla. Itse tein pääsiäispullat halkaisijaltaan 24 cm:n vuoassa, ja lisäksi tuli pellillinen pikkupullia. Pääsiäispullat voisi siis tehdä isommassakin vuoassa. Ohje on kirjasta Pieni pullakirja. Itse käytin pääsiäispulliin persikanpuolikkaita, korvasin maissitärkkelysjauhon perunajauhoilla enkä laittanut koristeeksi mantelirouhetta.


OHJE:
5 dl maitoa
50 g hiivaa
2 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
2 tl suolaa
2 kananmunaa
15-16 dl vehnäjauhoja
200 g rasvaa
Täyte:
2 tlk (420 g) säilöttyjä aprikooseja tai persikoita
250 g maitorahkaa
2 dl kermaviiliä tai ranskankermaa
3 munaa
2 tl vaniljasokeria
n. 1 dl sokeria
1 limetin tai ½ sitruunan raastettu kuori ja mehu
1 rkl maissitärkkelysjauhoja
Voiteluun:
kananmuna
Pinnalle:
2 tlk (420 g) säilöttyjä aprikooseja tai persikoita
pistaasipähkinärouhetta tai mantelirouhetta

Valmista puolen litran pullataikina. Kuumenna maito kädenlämpöiseksi. Lisää joukkoon muut ainekset ja alusta pehmeähkö taikina. Kohota taikina kaksinkertaiseksi leivinliinalla peitettynä. Tee taikinasta kaksi pääsiäispullaa. Leivo taikinan loppu pikkupulliksi, kohota ja tee niistä juomalasin pohjalla painaen pikkuisia rahkapiiraita.

Vaivaa taikinaa jauhoisella leivinalustalla. Ota pari kämmenenkokoista taikinapalaa ja kauli ne kahden irtopohjavuoan tai piirakkavuoan pohjan kokoisiksi levyiksi. Voitele vuoat ja aseta taikinapala pohjan suojaksi. Leivo taikinasta kaksi pitkää ohutta nauhaa ja kieputa ne toistensa ympärille. Aseta palmikot kiertämään vuoan reunoja. Peitä pohja valutetuilla aprikoosinpuolikkailla. Anna kohota liinan alla.

Sekoita täytteen ainekset ja lusikoi täyte aprikoosien päälle. Voitele piirakan reunat kananmunalla. Paista 200-asteisen uunin alaosassa noin 20 minuuttia, kunnes reunat saavat kauniin värin ja täyte hyytyy. Pikkupullapiiraita paistetaan 225-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Tarjoa jäähtyneenä. Pullan voi koristella tarjolle tuotaessa aprikoosinpuolikkailla ja mantelirouheella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti