5. elokuuta 2012

Mokkamuffinit


Olin jo pitkään pyöritellyt mielessäni ajatusta mokkamuffineista. Googlen avulla päädyinkin HerkkuHoviin, josta löysin mokkamuffinien ohjeen. Itselläni vain ei muffinien kuorrutus onnistunut tuolla ohjeella; meni mokoma jostain syystä juoksettumaan, joten sitä ei voinut käyttää. Kiireessä turvauduin sitten mokkapalamuffinssien kuorrutteeseen, ohje on alunperin Pullahiireltä. Näin tulikin oikein onnistuneita muffineja. Kahvi ei itse muffinissa maistunut kovin selvästi, kuorrutteessa enemmän. Tällä tavalla tehtynä maistuivat oikein hyvin lapsillekin. Alla ohje niikuin itse tein.


OHJE:
3,5 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 dl kermaa
2 munaa
100 g sulaa voita
1 dl tosi vahvaa kahvia
3 rkl tummaa kaakaojauhetta
100 g suklaarouhetta
Kuorrutus:
225 g margariinia/voita
4 rkl kaakaojauhetta
2 1/4 dl tomusokeria
5 rkl vahvaa kahvia
1,5 rkl vaniljasokeria

Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää loput aineet ja sekoita tasaiseksi. Lisää viimeisenä suklaarouhe ja kääntele varovasti sekaisin.

Laita muffinipellille paperivuokiin, 200 asteeseen noin 15-20 minuutiksi.

Tee kuorrute. Mittaa kulhoon pehmennyt rasva ja muut aineet. Vatkaa vatkaimella voimakkaasti ainekset sekaisin. Pursota tai levitä kuorrute jäähtyneiden muffinien päälle. Koristele haluamallasi tavalla esim. nonparelleilla.

1 kommentti:

  1. Tosi helpot ja hyvänmakuiset muffinit, juuri sitä mitä olen etsiskellyt ❤

    VastaaPoista