Sivut

1. maaliskuuta 2015

Nyhtöpulla

Päätin minäkin viimein kokeilla tätä nyhtöpullaa. Mukavaa vaihtelua perinteiselle pullalle, vaikka samaltahan se maistui. Nyhtöpullan idea on siis se, että jokainen saa repäistä pullasta haluamansa kokoisen palan. Otin pullan ohjeen Suklaapossulta, jonka blogista löytyy myös hyvät vaihekuvat nyhtöpullan tekemiseen. Minusta pullaan kuuluu kardemumma, joten lisäsin sitä taikinaan.



OHJE (n. 1½ litran leipävuokaan):

Taikina:
2 dl maitoa
1 pss kuivahiivaa
½ dl sokeria
1/4 tl suolaa
2 tl kardemummaa
n. 5 dl vehnäjauhoja
50 g voita tai margariinia huoneenlämpöisenä

Täyte:
25 g voita tai margariinia
3 rkl fariinisokeria
kanelia 

Voiteluun:
kananmuna

Pinnalle:
raesokeria

Sekoita +42-asteiseen maitoon sokeri, suola ja kardemumma. Sekoita kuivahiiva pieneen määrään jauhoja ja sekoita taikinaan. Lisää jauhoja ja pehmeä rasva. Alusta taikinaa, kunnes se irtoaa kulhon reunoista. Peitä ja anna taikinan kohota lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi noin 30 minuuttia.

Kun taikina on kohonnut, kumoa se alustalle ja kaulitse ohueksi levyksi. Sekoita täytteen aineet keskenään ja levitä levyn pinnalle.

Leikkaa levystä noin 5-6 pitkänmallista suirua. Nosta palat päällekkäin. Leikkaa pino vielä noin kuuteen osaan. Nosta palat vielä vuokaan.

Kun palat on vuoassa, voitele pinta munalla ja ripottele pintaan raesokeria. Anna kohota lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi.

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Heti kun laitat pullan uuniin, laske lämpötilaa 180 asteeseen. Paista alatasolla noin 40 minuuttia kypsäksi. Laita vuoan päälle folio, jos pinta uhkaa saada liikaa väriä.

2 kommenttia:

  1. Sulla tulikin tästä tosi nätti :) Itselläni oli aivan liian pieni vuoka ja pulla vyöryi ulos vähän hassusti. Kiva, että pulla maistui :)

    VastaaPoista
  2. Nyhtöpulla näyttää olevan nyt ih :) Täytyy varmaan itsekin kokeilla! Kiva idea!

    VastaaPoista