Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lasten tekemät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lasten tekemät. Näytä kaikki tekstit

4. huhtikuuta 2015

Helppo ja mehevä suklaakakku (*maidoton, munaton*)

Kuopuksen eskarissa lapset olivat leiponeet vanhempainiltaan suklaakakkua. Kakku oli todella hyvää, mehevää ja kosteaa. Onneksi eskarin pikkukeittiön seinällä oli vielä ohje, joten sain napattua siitä kuvan. Leivoimme kuopuksen kanssa kakkua kotonakin. Ohje on todella helppo, ainekset vain sekoitetaan keskenään. Lisäpisteitä kakku saa maidottomuudesta ja munattomuudesta. Lisäksi kakkua tulee PALJON. Kakku nimittäin paistetaan uunipellillä.


OHJE:

7 dl vehnäjauhoja
5 dl sokeria
2 dl kaakaojauhetta
4 tl vaniljasokeria
2 tl ruokasoodaa
1 tl suolaa
5 dl vettä
2½ dl öljyä
4 tl omenaviinietikkaa

Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita nesteet keskenään ja lisää joukkoon kuivat aineet vähitellen. Sekoita tasaiseksi. Levitä taikina leivinpaperoidulle uunipellille. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.

28. maaliskuuta 2015

Juustoiset siilisämpylät

Pitkästä aikaa tuli leivottua sämpylöitä. Kuopus oli leivontapuuhissa mukana ja yhdessä leivoimmekin näitä siilisämpylöitä. Aika suloisia!



OHJE:

5 dl vettä
50 g hiivaa
1 tl suolaa
2 rkl siirappia
3 dl grahamjauhoja
8-9 dl vehnäjauhoja
½ dl juoksevaa margariinia
2 dl juustoraastetta

Silmiksi:
kokonaisia mustapippureita

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola ja siirappi. Lisää grahamjauhot ja sekoita tasaiseksi. Alusta vehnäjauhot joukkoon ja alustamisen loppuvaiheessa lisää juokseva margariini. Lopuksi lisää juustoraaste taikinaan. Anna kohota lämpimässä paikassa liinan alla kaksinkertaiseksi.

Kaada taikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa ilmakuplat pois. Leivo pyöreiksi sämpylöiksi. Nosta sämpylät leivinpaperin päälle pellille. 

Muotoile sämpylöistä siilit. Nipistä sämpylän yksi reuna suipoksi. Paina kokonaiset mustapippurit silmiksi.


Leikkaa saksilla siilin piikit.


Anna sämpylöiden kohota liinan alla.


Paista sämpylät 225-asteisen uunin keskitasolla 12-15 minuuttia.


14. heinäkuuta 2014

Mehevät kanelikeksit

Blogissa on ollut parin viikon ajan hiljaista, sillä tietokoneemme kävi huollossa Ruotsissa asti. Herkkuja on tullut leivottua, ja viimein pääsen niitä tännekin päivittämään.

Lainasin kirjastosta Dr Sugar -blogia pitävien Jinnan ja Jonnan kirjan Amerikan herkkuja. Sieltä otin kokeiltavaksi tämän ohjeen ja hyviä pikkuleipiä tuli. Poikaset olivat jälleen leipurimestareina. 


OHJE (15-20 kpl):

115 g huoneenlämpöistä voita/margariinia
reilu 2 dl sokeria
1 muna
1 tl vaniljauutetta/-sokeria
3 dl jauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa

Päällystämiseen:
1-2 rkl sokeria
2 rkl kanelia

Lämmitä uuni 190 asteeseen.

Vatkaa voi ja sokeri tasaiseksi vaahdoksi. Lisää muna ja vanilja ja sekoita, kunnes massa on tasainen.

Sekoita jauhot, suola ja leivinjauhe keskenään.

Sekoita kuivat aineet voi-sokeriseokseen.

Sekoita keskenään sokeri ja kaneli kulhossa ja pyöritä taikinasta pieniä palloja. Pyörittele kaneli-sokerissa ja aseta pellille. Muista jättää hyvät välit keksien väliin, pellille kannattaa laittaa 3x4 kpl.

Paista uunissa 8-10 minuuttia.

Jäähdytä ritilällä mehevyyden säilyttämiseksi.

18. kesäkuuta 2014

Pehmeät kristallipikkuleivät (*munaton*)

Näistä pikkuleivistä taisi kerralla tulla meidän perheen lemppareita. Ihanan pehmeitä ja suussasulavan herkullisia! Ja helppoja tehdä - nämä ovatkin meidän poikasten pyörittelemiä pikkuleipiä. Tein pojille kaksinkertaisen annoksen taikinaa eikä mennyt kuin hetki, kun taikina oli pyöritelty pikkuleiviksi. Ohje on Pullahiireltä.


OHJE (n. 25-30 kpl):

230 g voita
2 dl tomusokeria
2/3 dl kermaa
5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria

1 dl (kide)sokeria
noin 100 g paistonkestävää marmeladia

Vatkaa hieman pehmeä voi ja tomusokeri hyvin sekaisin. Lämmitä kerma huoneenlämpöiseksi ja lisää joukkoon. Sekoita keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri. Lisää ne voi-sokeriseokseen. Pyörittele massa palloiksi (noin 25-30 kpl) ja kieritä pallot kidesokerissa. Nosta pallot leivinpaperin päälle uunipellille. Paina kolot kaikkiin taikinapalloihin. Pursota marmeladi koloihin pursotuspussista tai pakastuspussista, jonka yksi kulma on leikattu auki. Paista 175-200 asteessa (hieman uunista riippuen) noin 10-13 minuutin ajan, kunnes pikkuleivät ovat saaneet hieman väriä. Pikkuleivät saavat jäädä paistossa ihanan pehmeiksi.

8. helmikuuta 2014

Mariannekakku kääretorttupohjasta

9-vuotias kummityttöni esitti toiveen, että saisi leipoa täytekakun kummitätinsä kanssa. Kakkutoivekin oli selvä. Ostin kummitytölle joululahjaksi Ulla Svenskin kirjan Suomen lasten leivontakirja ja sieltä löytyi tämä ohje. Kummityttö toimi pääleipurina, minä avustin. Ja tällainen oli lopputulos:



OHJE:

Pohja:
4 kananmunaa
1½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
½ dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

Kermatäyte:
4 dl vispikermaa
150 g (1 pussi) Marianne-rouhetta
1 dl vadelmahilloa

Kostutus:
1½ dl appelsiinimehua

Kuorrutus:
n. 2 dl kermatäytettä
250 g valkoista sokerimassaa
250 g punaista sokerimassaa

Koristeluun:
1 pss Marianne-kuulia

Vatkaa huoneenlämpöiset kananmunat ja sokeri napakaksi vaahdoksi. Lisää sitten vaahtoon keskenään sekoitetut kuivat aineet siivilän läpi varovasti sekoittaen. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratun uunipellin päälle ja paista uunin keskitasolla +225 asteessa noin 8 minuuttia. Kumoa pohja sokeroidun leivinpaperin päälle ja anna jäähtyä.

Leikkaa pohja neljään samankokoiseen osaan ja laita yksi pohja tarjoiluastian päälle. 

Valmista täyte vaahdottamalla ensin vispikerma, sekoita sitten Marianne-rouhe joukkoon.

Kostuta tarjoilualustan päällä oleva pohja appelsiinimehulla lusikan avulla. Levitä vadelmahilloa pohjan päälle. Levitä kermatäyte hillon päälle ja nosta toinen pohja kermavaahdon päälle. Muistathan jättää kermatäytettä vielä kakun päälle ja reunoille levitettäväksi!

Nosta seuraava pohja täytteen päälle ja kostuta pohja appelsiinimehulla. Levitä pohjan päälle hilloa ja kermatäytettä. Nosta vielä viimeinen pohja kermatäytteen päälle ja kostuta se appelsiinimehulla.

Levitä lopuksi kermatäytettä kakun päälle ja reunoille.

Kaulitse sokerimassat noin 1 cm:n paksuisiksi levyiksi. Leikkaa niistä esim. taikinapyörällä tai veitsellä pitkiä suikaleita. Aseta suikaleet vierekkäin niin, että punainen ja valkoinen massa vuorottelevat. Kun kaikki suikaleet ovat vierekkäin, kaulitse niitä päältä hieman, jotta ne tarttuvat toisiinsa. Nosta puna-valkokuorrutus kakun päälle ja leikkaa kakun yli menevät kuorrutteet pois.

Koristele kakku lopuksi Marianne-kuulilla.

21. tammikuuta 2014

Piparijäädyke

Meillä jäi joululta pipareita ja ystäväni vinkkasi Facebookissa piparijäädykkeestä. Hyvin helppo ohje! Itse asiassa vanhin poikani oli tässä pääkokkina, minä avustin. Jäädyke on tosi hyvää!


OHJE:

n. 150 g pipareita
1 prk vatkautuvaa vaniljakastiketta (esim. Flora vanilla)
1 prk rahkaa

Murusta piparit. Vatkaa vaniljakastike kevyeksi vaahdoksi. Sekoita vaniljakastikevaahto, rahka ja piparimurut keskenään. Laita massa rengasvuokaan ja vuoka peitettynä pakastimeen. Pakasta jäädykettä mielellään yön yli.

21. maaliskuuta 2013

Suklaakeksit (*laktoositon*)

Kaikki hyvä loppuu aikanaan - niin myös työssäoppimiseni seurakunnan lapsityössä. Viimeisenä kerhopäivänä tarjosin päiväkerholaisille näitä suklaakeksejä, jotka leivoin yhdessä poikasteni kanssa. Ohje on Pullahiireltä.


OHJE:

225 g laktoositonta margariinia tai voita
2 dl sokeria
1½ dl ruokosokeria
2 kananmunaa
7 dl vehnäjauhoja
4 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
½ tl soodaa
120 g laktoositonta suklaata

Vatkaa pehmeä voi ja sokerit hyvin sekaisin. Lisää munat yksitellen joukkoon vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne edellisiin. Rouhi suklaa ja lisää se joukkoon. Sekoita massa tasaiseksi.

Pyörittele keksimassa palloiksi ja nosta pellille. Paista 200 asteessa noin 12-15 minuuttia.

6. syyskuuta 2012

Rouheiset sämpylät

Nämä sämpylät poikaset leipoivat jo aikapäiviä sitten. Ohje on otettu Sunnuntai Rouheinen sämpyläjauho -pussista.


OHJE (25 kpl):

5 dl vettä
1½-2 tl suolaa
2 rkl sokeria tai siirappia
1 ps kuivahiivaa
12-13 dl Rouheisia sämpyläjauhoja
1 dl juoksevaa margariinia tai
100 g leivontamargariinia

Voiteluun:
vettä

Sekoita +42-asteiseen (reilusti kädenlämpöiseen) veteen suola ja sokeri. Vispilöi taikinanesteeseen osa jauhoista, joihin kuivahiiva on sekoitettu. Lisää jauhoja vähitellen koko ajan vaivaten. Jauhoja kannattaa lisätä vähitellen, sillä pehmeämmästä taikinasta tulee mehevämpiä ja maukkaampia sämpylöitä.

Lisää taikinanteon loppuvaiheessa huoneenlämpöinen margariini. Vaivaa taikina tasaiseksi ja kimmoisaksi. Anna taikinan kohota liinan alla lämpimässä paikassa noin 30 minuuttia.

Kaada taikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa ilmakuplat pois. Leivo taikina tangoksi ja jaa 25 palaan. Leivo palat pyöreiksi tai pitkulaisiksi sämpylöiksi. Nosta sämpylät leivinpaperin päälle pellille. Anna kohota liinan alla lämpimässä paikassa noin 30 minuuttia.

Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Voitele sämpylät vedellä. Paista uunin keskitasolla 12-15 minuuttia.

7. elokuuta 2012

Lego Ninjago -maalaus

5-vuotiaamme halusi itse maalata nimpparikakkuunsa kuvan.


Lego Ninjago on meillä tällä hetkellä aika in, joten siitä tuli aihe tähän maalaukseen. Alareunassa on punainen ninja, aurinko paistaa, vihreät ovat timantteja ja musta on timanttipää (mitä lie sit tarkoittaa, en tiedä).

Kuva valmiista kakusta löytyy täältä.

1. elokuuta 2012

Neljän viljan sämpylät


Viime viikolla leivoimme pienten poikien kanssa sämpylöitä sadepäivän iloksi.


OHJE:
5 dl vettä
2 dl neljän viljan hiutaleita
1 tl suolaa
2 rkl siirappia
1 pss kuivahiivaa
8-9 dl sämpyläjauhoja
½ dl juoksevaa margariinia


Sekoita +42-asteiseen (reilusti kädenlämpöiseen) veteen neljän viljan hiutaleet, suola ja siirappi. Lisää taikinaseokseen osa jauhoista, joihin kuivahiiva on sekoitettu.

Lisää jauhoja vähitellen ja loppuvaiheessa juokseva margariini. Vaivaa taikina tasaiseksi ja kimmoisaksi. Anna taikinan kohota liinan alla noin 30 minuuttia.

Vaivaa kohonneesta taikinasta ilmakuplat pois. Leivo taikinasta pyöreitä sämpylöitä. Kohota sämpylät liinan alla. Paista 225 asteessa 10-15 minuuttia.

29. heinäkuuta 2012

Maalattu kuva eskaritädeille

Eskarilaisemme sai kunnian maalata kuvan eskaritätien kiitoskakkuun. Tuntuikin olevan varsin mieluista puuhaa ja hyvinhän tuo sujuikin.



Poika olisi ensin halunnut maalata pääkallon, mutta vihjailin, josko jotain iloisempaa kuitenkin. Sitten poika päätyi tähän helikopteriin. Kuva on maalattu marsipaanille pastaväreillä.


28. heinäkuuta 2012

Pipareita


Pojat leipoivat pipareita ja saivat myös koristella osan pipareista. Kuopuksellekin annoin piparin koristeltavaksi, mutta se kyllä katosi hetkessä parempiin suihin. Piparit on leivottu lapsuudesta tutulla ohjeella, koristeltu kaupan sokerikuorrutteella sekä sokerihelmillä ja värikkäillä helmillä.


1½ dl siirappia
2 dl sokeria
250 g voita tai margariinia
4 tl kanelia
4 tl inkivääriä
2 tl neilikkaa
1 rkl pomeranssinkuorta
2 munaa
2 tl soodaa
n. 9 dl vehnäjauhoja

Kiehauta siirappi, sokeri, rasva ja mausteet. Jäähdytä seos. Lisää munat sekä sooda-vehnäjauhoseos. Anna taikinan kovettua viileässä seuraavaan päivään.

Kauli taikina ohueksi levyksi ja ota siitä muotilla piparkakkuja. Paista pipareita 200 asteessa noin 10 minuuttia.