Sivut

7. maaliskuuta 2015

Donitsit mansikkatomusokerikuorrutuksella

Sulatin pakastimesta minidonitseja, jotka laitoin sinne, kun tein kaneli-sokeridonitseja. Nämä donitsit halusin kuorruttaa toisenlaisella kuorrutteella ja päädyin mansikkatomusokerikuorrutukseen. Olivatkin oikein makoisia pieniä suupaloja! Donitsitaikinan ohje on Annin uunissa -blogista. Tuolla ohjeella sain siis 36 minidonitsia, joista nyt kuorrutin 18.



OHJE:

3 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
1 tl soodaa
 ripaus suolaa
1 tl vaniljasokeria
1 tl jauhettu kardemummaa
1 dl piimää
1 kananmuna
20 g sulatettua voita

Kuorrutus (18 donitsille):
1 dl mansikkatomusokeria
1 rkl maitoa

Lisäksi:
nonparelleja

Sekoita kuivat aineet keskenään isossa kulhossa. Sulata voi ja anna jäähtyä. Sekoita kananmuna, piimä ja sula voi toisessa kulhossa. Lisää muna-piimä-voiseosta vähitellen jauhoihin ja sekoita taikina tasaiseksi.

Voitele donitsipelti sulalla voilla. Laita taikina pursotinpussiin ja pursota taikinaa pellille donitsivuokiin (täytä noin puoleenväliin). Paista uunissa 200 asteessa noin 7 minuuttia.

Sekoita tomusokeri ja maito keskenään. Lisää tarvittaessa tomusokeria tai maitoa, kunnes saat sopivan koostumuksen. Kasta donitsit kuorrutteessa. Ripottele päälle nonparelleja. Anna jähmettyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti