Sivut

7. joulukuuta 2014

Sitruunainen mangojuustokakku

Meillä oli hääpäivä tuossa marraskuun puolella, ja sen kunniaksi tein sitruunaista mangojuustokakkua. Idea kakkuun lähti carambola-hedelmästä, jota halusin laittaa kakkuun koristeeksi. Tuo hedelmä kaipasi alleen raikkaanmakuisen kakun.

Kiille jäi hieman löysän näköiseksi kahdella liivatelehdellä, mutta koska se ei lähtenyt valumaan, annan liivatemäärän olla ohjeessakin tuo kaksi. Jos haluat jämäkämmän kiilteen, lisää yksi liivatelehti.


OHJE:

Pohja:
180 g digestivekeksejä
75 g voita

Täyte:
6 liivatelehteä
4 dl vispikermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
½dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 sitruunan raastettu kuori
½ sitruunan mehu

Kiille:
2 mango-pilttiä
2 liivatelehteä
2 rkl vettä

Murskaa digestivekeksit ja sulata voi. Sekoita huolellisesti keskenään. Painele keksiseos leivinpaperilla peitetyn irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle.

Laita täytteeseen tulevat liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Pese sitruuna huolellisesti ja raasta kuori. Purista sitruunamehu. Vaahdota vispikerma. Lisää sekaan maustamaton tuorejuusto, sokeri, vaniljasokeri sekä raastettu sitruunankuori.

Kiehauta sitruunamehu, puserra liivatelehdistä vesi pois ja sulata liivatteet sitruunamehuun. Kaada liivateseos täytteen joukkoon ohuena nauhana. Kaada täyte keksipohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa pari tuntia ennen kiilteen lisäämistä.

Laita kiilteeseen tulevat liivatelehdet likoamaan kylmään veteen 5-10 minuutiksi. Kiehauta 2 rkl vettä, puserra liivatelehdistä vesi pois ja sulata liivatteet veteen. Kaada liivateseos mangososeen joukkoon. Kaada kiille kakun pinnalle. Anna hyytyä jääkaapissa muutama tunti tai seuraavaan päivään.

Koristelin kakun carambolalla ja kultaisilla helmillä.

1 kommentti:

  1. Onpa kiva tuo koristelu! Ja varmasti oli kakkukin hyvää!
    Ja myöhästyneet hääpäiväonnittelut!! ♥

    VastaaPoista