Sivut

13. joulukuuta 2014

Luumukääretorttu

Joulukuun Yhteishyvän Ruoka-lehdessä oli myös luumukääretortun ohje. Pohjan tein ihan ohjeen mukaan, täyte on oma sovellus. Olipas herkullista! Jopa lapset, jotka eivät luumusta pidä, söivät tätä kääretorttua mielellään.


OHJE:

Pohja:
4 kananmunaa
1½ dl sokeria
4 rkl vehnäjauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
3 rkl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
2 dl vispikermaa
1 prk vaniljarahkaa
½ prk (150 g) luumumarmeladia

Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi. Sekoita kuivat aineet ja siivilöi ne vaahtoon. Kääntele tasaiseksi.

Levitä taikina leivinpaperoidulle uunipellille ja paista 225-asteisen uunin keskitasolla noin 7 minuuttia.

Kumoa kypsä pohja sokeroidulle leivinpaperille. Irrota varoen pohjapaperi ja anna levyn jäähtyä.

Vaahdota kerma. Sekoita joukkoon vaniljarahka ja luumumarmeladi.

Levitä täyte torttulevylle. Kääri rullalle ja anna vetäytyä viileässä ennen leikkaamista.

1 kommentti: