Sivut

9. marraskuuta 2013

Jalkapallokakku

Vanhin poika täytti 12 vuotta ja kakkutoiveena oli mintunmakuinen jalkapallokakku. Oikea syntymäpäivä oli jo aiemmin viikolla, kakun ehdin kuitenkin tehdä vasta tänään. Herkuttelimme kakulla ihan vain oman perheen kesken; kaverisynttäreitä ei enää järjestetä ja suku kutsutaan juhlimaan myöhemmin, kunhan minulla hieman nuo työ- ja näyttökiireet helpottavat.

Ostin tätä kakkua varten jalkapallovuoan, mutta päädyin kuitenkin paistamaan unelmatorttupohjia, joista sitten leikkasin sopivankokoisia ympyröitä. Kokosin kakun jalkapallovuokaan. Se onkin tosi hyvä tällaisille kakuille, joihin halutaan pyöreää muotoa. Jalkapalloja varmaan tulee harvemmin tehtyä, mutta käyttöä vuoalle varmasti on.


Paistoin kakkua varten kaksi neljän munan unelmatorttupohjaa, joista leikkasin kakkuun kerroksia yhteensä viisi. Loput pohjista laitoin pakastimeen; niistä voi tehdä vaikka cake popseja. Kakku on kostutettu laktoosittomalla maidolla. Täytteenä on sipaisu mustaherukkahilloa sekä Valion suklaakermaa, jonka sekaan lisäsin Marianne-rouhetta. Jämäköitin vaahtoa pikkuisen liivatteella, että kakku pysyisi paremmin muodossa.


Kakku on kuorrutettu vaahtokarkinmakuisella kaulintamassalla, mustat kuviot on sokerimassaa. Massan alla on kosteuseristeenä laktoositonta vispikermaa.

1 kommentti: