Sivut

17. syyskuuta 2013

Omenakeikauskakku

Uusimmassa (syyskuu 2013) Ruoka-Pirkassa oli omenaisen puolukkakeikauskakun ohje. Halusin kuitenkin tehdä kakun pelkästään omenoista ja pieniä muutoksia tein muutenkin. Kuopus auttoi minua kuutioimalla omenat. Ihanaa, kun reippaita apulaisia! Kakku on paistettu 22x22 cm vuoassa. Irtopohjavuoassa kakkua ei kannata paistaa tai muuten on uuninpesu edessä. Ripottelin jäähtyneen kakun päälle tomusokeria, mutta se ei ollut kovin hyvä idea, sillä sokeri suli heti. Alla ohje kuten itse tein.


OHJE:

Vuokaan:
50 g voita
1½ dl fariinisokeria
2-3 (400 g) hapahkoa omenaa (kotimaisia tai esim. Jonagold)

Taikina:
175 g voita
2 dl sokeria
3 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria
1 tl kanelia

Lisäksi:
vaniljajäätelöä tai -kastiketta

Mittaa tasapohjaisen kakkuvuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle rasva ja fariinisokeri. Kuumenna vuokaa 175-asteisessa uunissa noin 3 minuuttia niin, että rasva ja sokeri sulavat. Tasoittele rasva-sokeriseos vuoan pohjalle.

Leikkaa omenat pieniksi kuutioiksi. Levitä omenakuutiot vuokaan.

Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri. Lisää vaahtoon munat yksitellen vatkaten. Sekoita keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe, vanilliinisokeri ja kaneli. Lisää seos taikinaan vain sen verran sekoittaen, että taikina on tasaista. Levitä taikina omenakerroksen päälle.

Paista kakkua 175 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 50 minuuttia. Kumoa kakku hieman jäähtyneenä tarjoiluvadille.

Tarjoa vaniljajäätelön tai -kastikkeen kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti