Sivut

21. tammikuuta 2013

Omenahyve

En ollut koskaan tehnyt saati maistellut omenahyvettä, joten pitihän sitäkin kokeilla. Alla oleva ohje on sovellus muutamasta netistä löytämästäni ohjeesta. Itse käytin valmista murotaikinaa, mutta taikinan voi tehdä myös itse vaikkapa tällä ohjeella. Lopputulos oli oikein herkullinen, varsinkin omenatäyte oli suussasulavan hyvää.


OHJE:

1 Sunnuntai murotaikina

Täyte:
1 dl vettä
1 dl sokeria
½ sitruunan mehu
6 omenaa
1½ tl kanelia

Päälle:
4 kananmunan valkuaista
1 dl sokeria

Sulata murotaikina pakkauksen ohjeen mukaan. Painele sulanut murotaikina piirakkavuoan (halkaisija noin 26 cm) pohjalle ja reunalle. Pane pohja jääkaappiin kovettumaan.

Kiehauta vesi ja sokeri kattilassa. Nosta kattila liedeltä ja lisää sitruunanmehu.

Kuori omenat, poista siemenkodat. Paloittele omenat pieniksi lohkoiksi ja lisää liemeen. Keitä omenalohkoja sokeriliemessä koko ajan sekoittaen 10-15 minuuttia, kunnes ne pehmenevät ja irtonainen liemi häviää. Nosta kattila liedeltä ja anna seoksen jäähtyä.

Pistele kovettunut pohja haarukalla ja levitä omenahilloke pohjalle. Kypsennä 200 asteessa uunin alimmalla tasolla 20-25 minuuttia.

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja vatkaa sokeri joukkoon muutamassa erässä. Peitä pinta kokonaan valkuaisvaahdolla. Jatka paistamista uunin alatasolla noin 6-8 minuuttia, kunnes marenki on kauniin väristä. Anna jäähtyä.

2 kommenttia:

  1. Ui jui, tämä o kyllä mun suosikki, vaikken usiasti syö omppuja iha palijaaltaan, ni nämä omenaherkut kyllä vie kielen mennessää ja tuo marenki tuosa päällä, slurps... tähän vielä kaveriksi vanilijakastike, kyllä nyt piti iha nielasta!

    VastaaPoista
  2. Kaunis torttu!:) Nyt on niin monissa blogeissa taas näkynyt tätä omenahyvettä, että kohta on varmaan pakko kokeilla! Tykkään todella marengista, esim. sitruunapiirakka on aivan ihanaa.

    VastaaPoista