Leivoin viikonloppuna pullia, ja halusin
kokeilla minulle uutta pullamallia. Kaarina Roinisen kirjassa Iloisen
leipojan kirja oli kivoja perhospullia, joten päätin kokeilla niitä.
Alkuperäisessä ohjeessa täytteenä oli valkosuklaata ja puolukoita, itse
laitoin vain vadelmamarmeladia. Hyvää oli näinkin! Pullataikinan ohjeen
löydät täältä.
Tein perhospullia puolikkaasta taikinasta, loput pyörittelin
pikkupulliksi, että saamme sitten laskiaisena herkutella
laskiaispullilla.
Laitan tähän vielä vaihekuvia tällaisen pullan tekemisestä.
Kauli puolet taikinasta noin 30x50 cm:n kokoiseksi levyksi. Levitä marmeladi levylle.
Kääri levy rullaksi, jätä saumakohta työpöytää vasten.
Leikkaa taikinarullasta vinottain paloja,
jotka ovat leveämmältä sivultaan noin 3 cm ja kapeammalta noin 1½ cm
aivan kuin korvapuusteja valmistettaessa. Leikkaa palan leveämpään
päähän viilto suoraan keskelle, mutta jätä 1-2 cm kapeammasta päästä
leikkaamatta.
Nosta pala pystyyn ja taivuta leikatut
osat kummallekin sivulle, näin keskelle jää kapea osa, josta muodostuu
perhoselle keskiosa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti