Lapsuusmuistoihini
kuuluu Runebergin tortut, niitä äitini teki joka vuosi. Pikkuveljeni on
syntynyt näin Runeberginpäivänä, joten näitä herkkuja oli aina veljen
synttäreillä tarjolla.
Näiden Runebergin torttujen ohjeen otin vuosi sitten muistaakseni Pirkasta. Luulenpa, että ohje ei ollut kokonaisuudessaan tällainen, vaan olen jättänyt jotain pois. Alla olevasta ohjeesta poiketen tein nämä tortut ilman jauhettua mantelia, sillä sitä ei kaapista löytynyt. Laitoin sen sijaan vähän enemmän murennettuja pipareita. Minusta nämä ovat hyviä ihan ilman kostuttamisia. Ja maistuvathan nuo myös muille.
OHJE:
150 g margariinia
1½ dl sokeria
2 kananmunaa
1 dl jauhettuja manteleita
1 dl murennettuja piparkakkuja tai pikkuleipiä
1½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Koristeeksi:
vadelmamarmeladia
1 dl tomusokeria
pari tl vettä tai punssia
Sekoita kuivat aineet ja leivinjauhe keskenään. Pikkuleivät saat murennetuksi monitoimikoneessa tai nuijimalla pipareita muovipussissa esim. perunasurvimella.
Vatkaa pehmeä margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen ja vatkaa voimakkaasti. Sekoita joukkoon jauhoseos.
Nostele taikina kahdella lusikalla vuokiin. Paina torttuihin kostutetulla sormella syvennys ja pane siihen nokare marmeladia. Kypsennä 200-asteisessa uunissa 13-15 minuuttia. Anna jäähtyä. Koristele sokerikuorrutteella ja marmeladilla.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti