Sivut

24. tammikuuta 2015

Piparminttukeksit (*munaton*)

Marianne crush -pussin loppu löysi taas käyttökohteen näiden keksien muodossa. Lopputulos ei ollut täydellinen, mutta hetkessä nämä keksit kuitenkin hupenivat parempiin suihin.


OHJE (noin 30 kpl):

150 g margariinia
2 dl sokeria
3½ dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
1½ dl Marianne crushia
2 rkl vettä

Vaahdota huoneenlämpöinen margariini ja sokeri. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja Marianne crush keskenään ja lisää vaahtoon. Lisää vesi ja sekoita taikinaksi. Anna taikinan vetäytyä hetki jääkaapissa.

Pyörittele taikinasta palloja ja laita pallot leivinpaperoidulle uunipellille. Jätä pallojen väliin tilaa, sillä keksit leviävät uunissa. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla noin 10 minuuttia.


13. tammikuuta 2015

Talvinen syntymäpäiväkakku

Miehelläni oli syntymäpäivä heti alkuvuodesta ja sehän oli tietysti kakun paikka. Mielessäni siinteli talviaiheinen kakku marmoroidulla kuorrutteella.


Kakussa on kolmen munan sokerikakkupohja, kostutus vaniljamaitoa, täytteenä mustaherukkahilloa ja suklaakermavaahtoa, jonka sekaan on lisätty Marianne crushia.


Kuorrutus on vaahtokarkinmakuista kaulintamassaa. Värjäsin osan massasta vaaleansiniseksi, jonka sitten marmoroin valkoisen massan kanssa. Lumihiutaleet ja reunaa kiertävät kukkaset ovat myös kaulintamassaa. Lumihiutaleisiin sivelin kristallipulveria, jotta niihin sai hieman kimallusta.


10. tammikuuta 2015

Kaneli-sokeridonitsit

Sain joululahjaksi kaksi donitsipeltiä: tavallisille ja minidonitseille. Ilahduin lahjasta kovasti, sillä olin jo katsellut donitsipeltejä, mutten ollut raaskinut ostaa. Nyt on pellit testattu ja hyviksi havaittu. Heti aattoiltana etsin netistä erilaisia uunissa paistettavien donitsien ohjeita. Ekana testiin pääsi tämän Annin uunissa -blogin ohje. Ohjeella tuli 36 minidonitsia, joista puolet laitoin kuorruttamatta pakastimeen ja loput kuorrutin kaneli-sokerilla. Nam!



OHJE:

3 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
1 tl soodaa
ripaus suolaa
1 tl vaniljasokeria
1 tl jauhettua kardemummaa
1 dl piimää
1 kananmuna
20 g sulatettua voita 

Kuorrutus (n. 18 donitsille):
50 g voita
½ dl sokeria
1 rkl kanelia

Sekoita kuivat aineet keskenään isossa kulhossa. Sulata voi ja anna jäähtyä. Sekoita kananmuna, piimä ja sula voi toisessa kulhossa. Lisää muna-piimä-voiseosta vähitellen jauhoihin ja sekoita taikina tasaiseksi.

Voitele donitsipelti sulalla voilla. Laita taikina pursotinpussiin ja pursota taikinaa pellille donitsivuokiin (täytä noin puoleenväliin). Paista uunissa 220 asteessa noin 7 minuuttia.

Sulata kuorrutuksen voi. Sekoita sokeri ja kaneli keskenään. Dippaa jäähtyneet donitsit voisulassa ja pyörittele kaneli-sokeriseoksessa.

7. tammikuuta 2015

Lumiukko-täytekakku

Kummipoika täytti 4 vuotta ja minä tein pojalle toiveiden mukaisen kakun. Joulun alla juttelin pojan kanssa kakkutoiveesta ja pienen mietinnän jälkeen toive oli selvä: marsipaania päälle ja karkkia reunoille. Sen kummempaa aihetoivetta ei pojalla tai äidillä ollut. Täytteetkin tein sen mukaan, mitä aiemminkin olen heille tehnyt. Takuuvarmasti maistuu myös lapsille.

Toteutusvaiheessa marsipaani vaihtui käytännön syistä vaahtokarkinmakuiseen kaulintamassaan, ja koska jotain halusin massan päälle keksiä, päädyin lumiukkoon - karkeilla toteutettuna.


Kakussa on kuuden munan sokerikakkupohja, kostutus vaniljamaitoa ja täytteenä mansikkahilloa, laktoositonta vispikermaa ja vaniljarahkaa. Pursotukset on vaniljakreemijauheella vahvistettua laktoositonta vispikermaa.


Lumiukon silmät, nenä ja suu on siis tehty karkeista. Samoin kakun alareunaa kiertää hedelmäkarkit.

3. tammikuuta 2015

Mehevä Mariannekakku (*munaton*)

Marianne crush -pussin loppu piti saada käytettyä johonkin ja Pienet herkkusuut -blogista löytyi sopivasti Mariannekakun ohje. Olipa vielä helppo ohje ja aivan mahdottoman hyvää kakkua, aivan ihanaa! Tätä kakkua meillä tullaan leipomaan vielä monesti.


OHJE:

2 dl piimää
1 dl tummaa siirappia
3/4 dl sokeria
3½ dl vehnäjauhoja
2 rkl tummaa makeuttamatonta kaakaojauhetta
1 tl vaniljasokeria
3/4 tl soodaa
1-2 dl Marianne crushia
75 g margariinia

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Voitele ja korppujauhota noin 1 litran vetoinen vuoka huolellisesti. Mittaa yhteen astiaan kuivat aineet sekä Marianne crush valmiiksi ja sekoita ne keskenään. Sulata margariini mikrossa.

Sekoita piimä ja siirappi kulhossa. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet taikinaan ja sekoita. Lisää lopuksi sulatettu margariini ja sekoita taikina tasaiseksi. Kaada taikina vuokaan ja paista uunin keskitasolla 40-50 minuuttia. Varmista kypsyys tikulla. Anna kakun jäähtyä ja irrota se varovasti vuoasta.

29. joulukuuta 2014

Marianne-suklaapallot

Minun oli tarkoitus tehdä näitä suklaapalloja jo jouluksi, mutta kaiken kiireen keskellä päätin siirtää tekemisen tuonnemmaksi, sillä onhan elämää joulun jälkeenkin. Välipäivinä on mukava puuhastella kotona, joten nämä olivat ensimmäisenä tekolistallani. Ohje on Marianne crush -pussin kyljestä.


OHJE (noin 25 kpl):

100 g voisulaa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
4 rkl kaakaojauhetta
3 dl kauraryynejä
2 rkl vahvaa kylmää kahvia

Koristeluun:
Marianne crush -rouhetta

Yhdistä voisula, sokeri ja vaniljasokeri kulhossa. Lisää sen jälkeen kaakao, kahvi ja kauraryynit. Sekoita taikinaksi. Muotoile taikinasta pieniä palloja ja pyörittele niitä Marianne-rouheessa niin, että rouhe peittää pallot kauttaaltaan. Anna suklaapallojen levätä ja jähmettyä ennen tarjoilua.

27. joulukuuta 2014

Omena-kanelijuustokakku

Meillä herkuteltiin joulun aikaan omena-kanelijuustokakulla. Oli niin hyvää kakkua, että kakku hupeni ennätyksellisen nopeasti. Nam! Ohje on Belle Baie -blogista. Koska täytteeseen tulee marmeladia, ei sokeria tarvita niin paljon. Itse laitoin sokeria ½ dl ja se oli meidän makuumme juuri sopivasti.



OHJE (24 cm vuokaan):

Pohja:
200 g piparkakkuja
75 g voita

Täyte:
5 liivatetta
400 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g omena-kanelimarmeladia
4 dl kermaa
½-1 dl sokeria (maun mukaan)
1 dl vaaleaa glögiä

Murusta piparit pieneksi muruksi ja sulata voi. Yhdistä aineet ja painele irtopohjavuoan pohjalle. Nosta kylmään täytteen teon ajaksi.

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Sekoita tuorejuusto ja omena-kanelimarmeladi. Lisää sokeri kermaan ja vatkaa kuohkeaksi. Kiehauta glögi ja lisää siihen lionneet liivatteet. Sekoita hyvin. Anna glögin hieman jäähtyä ja lisää ohuena nauhana koko ajan sekoittaen tuorejuustoseoksen joukkoon. Yhdistä lopuksi kerma ja tuorejuustoseos kevyesti nostellen. Kaada täyte piparkakkupohjan päälle ja anna hyytyä kylmässä vähintään 4 tuntia, mieluiten yön yli.