Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Muut makeat leivonnaiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Muut makeat leivonnaiset. Näytä kaikki tekstit

17. kesäkuuta 2015

Tuulomantorttu

Tuulomantorttu toi makumuistoja lapsuudesta. Muistan äitini leiponeen tätä, kun olin lapsi, mutta itse en ollut aikaisemmin tuulomantorttua tehnyt. Vähän niinkuin mokkapalat, mutta vaalealla pohjalla. Oikein hyvää näinkin. Ohje löytyi Juhlattaren Kakkublogista.


OHJE (uunipellillinen, noin 30 palaa):

2 kananmunaa
2 dl sokeria
4½ dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1½ dl maitoa
1½ dl voisulaa

Kuorrutus:
½ dl kuumaa vahvaa kahvia
½ dl kuumaa voisulaa
4 dl tomusokeria
2 rkl tummaa kaakaojauhetta

Pinnalle:
kookoshiutaleita tai mantelilastuja


Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita leivinjauhe ja vaniljasokeri vehnäjauhoihin ja sekoita jauhoseos vuorotellen maidon ja sulan jäähtyneen rasvan kanssa taikinaan.

Kaada taikina reunalliselle uunipellille voidellun leivinpaperin päälle, levitä tasaiseksi. Kypsennä 200-asteisen uunin keskitasolla noin 15 minuuttia.

Sekoita täytteen aineet tasaiseksi ja levitä lämpimälle torttupohjalle kuorrutteeksi, ripottele pinnalle heti kookoshiutaleita tai mantelilastuja.

Leikkaa jäähtyneenä noin 6 x 6 cm neliöiksi terävällä veitsellä. Jos kuorrute tarttuu veitseen, kostuta se välillä kuumassa vedessä.

12. maaliskuuta 2015

Vaniljainen vadelma-murupaistos (*munaton*)

Nappasin Citymarketista mukaani kevään Ruoka-Pirkan. Sieltä osui silmiini tämä ohje, jota oli ihan pakko testata. Onhan vadelma lempimarjani. Aivan ihanaa herkkua! Aika kirpeää, mutta jos paistoksen päälle lorauttaa vielä vaniljakastiketta, taittaa se kirpeyttä hyvin.


OHJE (3-4 annosta):

1 ps (72 g) vaniljakastikejauhetta
2 dl vehnäjauhoja
80 g voita
3/4 dl fariinisokeria
1½ dl kaurahiutaleita
1 ps (200 g) vadelmia (pakaste)

Valmista vaniljakastike pakkauksen ohjeen mukaan.

Mittaa vehnäjauhot kulhoon ja nypi voi jauhojen joukkoon. Lisää fariinisokeri ja kaurahiutaleet. Sekoita kaikki aineet keskenään.

Jaa vaniljakastike uuninkestäviin, pieniin annoskulhoihin ja lusikoi päälle vadelmat. Lisää kauraseos keoiksi vadelmien päälle ja paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.

8. lokakuuta 2014

Omena-kaurapaistos

Pojat saivat iltapalalla aika herkkua: omena-kaurapaistosta vaniljakastikkeen kera. Johonkinhan ne saadut omenat oli käytettävä, joten miksipä ei vaikka tällä tavalla. Oli kyllä todella hyvää! Ohjeen otin Kakkukupu-blogista. Paistokset ovat hankalia kuvattavia, eikä tämäkään kuva anna oikeutta tälle herkulle.



OHJE:

7-8 kotimaista pientä omenaa (tai 3-4 isoa omenaa)
kanelia
100 g voita
1 dl sokeria
2½ dl kaurahiutaleita

Viipaloi omenat. Levitä vuokaan ja ripottele päälle kanelia. Sulata voi. Sekoita sulaan voihin sokeri ja kaurahiutaleet. Kaada seos omenoiden päälle ja paista 200 asteessa noin 30 minuuttia.

Tarjoile vaniljakastikkeen tai vaniljajäätelön kanssa.

29. heinäkuuta 2014

Mansikka-vaniljaviinerit

Kesähelteillä ei paljon huvita leipoa. Tai huvittaisi, mutta ei jaksa. Yritän käyttää uunia mahdollisimman vähän, sillä meillä on muutenkin tosi kuuma. Välillä on kuitenkin ihan pakko leipoa jotain. Nämä mansikka-vaniljaviinerit ovat helppo ja nopea herkku. Ohje on Pullantuoksuisesta kodista. Alkuperäinen ohje on kuudelle viinerille. Minä tein viinereitä tuplaten, joten alla on ohje sen mukaan.


OHJE (12 kpl):

6 kpl lehtitaikinalevyjä
jauhoja kaulintaan
2 pss Blå Band vaniljakastikejauhetta
4 dl maitoa
1 kananmuna voiteluun
tuoreita mansikoita pinnalle
tomusokeria koristeluun

Ota lehtitaikinalevyt sulamaan (asettele erikseen leivonta-alustalle) noin 15 minuuttia ennen kaulitsemista.

Vatkaa maito ja vaniljakastikejauhe sekaisin ja laita jääkaappiin odottamaan. Viipaloi mansikat valmiiksi.

Laita uuni kuumenemaan noin 200 asteeseen ja kaulitse taikinoita hieman pituus- ja leveyssuunnassa jauhoja apuna käyttäen. Leikkaa jokainen levy kahteen osaan. Taittele taikinalevyn reunoja noin 1-1,5 cm osuudelta sisäänpäin. Litistele kulmat kiinni ja jos haluat, nosta vähän reunoja ylöspäin, niin saat vähän niinkuin kupin täytteelle. Jaa vaniljakastike viinereille. Riko kananmunan rakenne rikki, sekoita ja voitele sillä viinerit. 

Paista noin 20 minuuttia keskitasolla tai kunnes viinerit ovat saaneet sopivasti väriä pintaansa. Ota viinerit uunista ja vedä ne pois pelliltä leivinpaperin kanssa pöydälle hetkeksi jäähtymään.

Asettele mansikkaviipaleet pystyyn vaniljakastikkeeseen ja koristele tomusokerilla. 

4. kesäkuuta 2014

Raparperipaistos

Nämä raparperipaistokset tein, kun tyhjensin pakastinta raparpereista. Sitten saikin jo jäädä odottelemaan uutta satoa. Ohje on Kodin kuvalehdestä 9/2014. En käyttänyt paistoksiin ohjeessa mainittuja granaattiomenoita ja mantelilastuja, joten alla oleva ohje on kuten itse tein. Ihanaa herkkua!


OHJE:

Taikina:
6 dl vehnäjauhoja
200 g voita tai margariinia
1 1/4 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
½ tl soodaa
1½ dl piimää

Täyte:
750 g raparperia
2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. 

Mittaa vehnäjauhot, paloiteltu huoneenlämpöinen voi, sokeri ja vaniljasokeri kulhoon. Nypi aineet murumaiseksi seokseksi.

Sekoita sooda piimän sekaan ja lisää seos taikinaan. Sekoita taikina tasaiseksi. Painele taikina litteäksi, kääri kelmuun ja anna levätä hetki jääkaapissa.

Valmista täyte: Leikkaa raparperit reilun sentin siivuiksi. Mittaa raparperipalat, sokeri ja vaniljasokeri kulhoon. Sekoita keskenään.

Voitele 4-6 annosvuokaa. Jaa raparperiseos vuokiin. Nypi päälle taikinaa tai kaulitse niistä vuokiin sopivat kannet.

Paista paistoksia uunin keskitasolla noin 35-40 minuuttia. Jäähdytä haaleiksi.

Tarjoa kermavaahdon tai vaniljajäätelön kanssa.

Vinkki! Voit paistaa myös yhden ison paistoksen piirakan tapaan.

25. toukokuuta 2014

Raparperipikapullat

Nyt on hyvä aika käyttää loput raparperit pakastimesta, sillä uutta satoa alkaa olla saatavilla. Piparinmuruja-blogista löytyi ohje raparperipikapulliin. Herkullisia pikapullia tuli tällä ohjeella eivätkä olleet kuivia vielä seuraavana päivänäkään leivinjauheesta huolimatta. Säilytin pikapullat jääkaapissa.


OHJE:

4 dl vehnäjauhoja
1½ dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
1½ tl kardemummaa
100 g voita
2 dl rasvatonta maitoa
2 munaa
4 dl raparperia (paloiteltuna)

Koristeeksi:
2 rkl raesokeria

Sekoita kuivat ainekset keskenään. Sulata rasva ja anna sen hieman jäähtyä. Lisää kuivien aineiden joukkoon maito, munat, rasvasula ja raparperipalat. Sekoita tasaiseksi taikinaksi, mutta vältä turhaa sekoittamista.

Nostele taikina kahdella ruokalusikalla leivosvuokiin. Ripottele raparperipikapullien pinnalle raesokeria. Paista pikapullia 225 asteessa uunin keskitasolla noin 15 minuuttia.

23. maaliskuuta 2014

Fazerina-piirakka

Fazerina-piirakka on mukavaa vaihtelua tavallisille mokkapaloille. Kuorrutteeseen tuleva Fazerina-suklaa antaa kivasti appelsiinin makua. Ohje on Pionilaaksosta.


OHJE:

Pohja:
6 munaa
4 dl sokeria
6½ dl vehnäjauhoja
4 tl leivinjauhetta
4 tl vaniljasokeria
3 rkl kaakaojauhetta
1 dl appelsiinimehua
250 g voita tai margariinia

Kuorrute:
50 g voita
100 g Fazerina-suklaata
3 rkl appelsiinimehua
tomusokeria
(kaakaojauhetta)

Sulata (pohjaan tuleva) voi ja mittaa joukkoon mehu. Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon kuiva-aineet ja voi-mehu-seos muutamassa erässä. Levitä taikina leivinpaperilla päällystetylle pellille. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.

Sulata (kuorrutteen) voi ja suklaat kattilassa. Lisää mehu ja sekoita joukkoon tomusokeria, kunnes massa on riittävän jämäkkää. Ota halutessasi ruokalusikallinen kuorrutetta koristelua varten erilleen. Sekoita kaakaojauhetta, kunnes koristelumassa on selvästi tummempaa kuin muu kuorrute. Levitä kuorrute jäähtyneen piirakan päälle ja koristele tummemmalla kuorrutteella.

5. helmikuuta 2014

Runebergin leivokset

Runebergin päivänä on saatava Runebergin torttuja - tai tänä vuonna ne olivat leivoksia. Ohje on Kinuskikissalta; hieman muunneltuna tosin, sillä minulla ei ollut ohjeenmukaista määrää mantelijauhetta eikä kaapista löytynyt täysjyvävehnäjauhojakaan. Lisäksi jätin leivokset kostuttamatta, hyviä olivat näinkin. Leikkasin leivokset myös hieman isommiksi, ohjeella sain 16 kpl. Alla ohje, kuten itse tein.


OHJE (16-24 kpl):

Taikina:
100 g piparkakkuja
1 dl mantelijauhetta
4½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 rkl kardemummaa
1 rkl vaniljasokeria
250 g margariinia
3 dl sokeria
4 munaa
2 dl kermaa

Koristelu:
n. 100 g vadelmamarmeladia
1½ dl tomusokeria
3-4 tl vettä

Hienonna piparkakut esim. tehosekoittimella. Sekoita keskenään piparimurut, mantelijauhe, vehnäjauhot, leivinjauhe, kardemumma ja vaniljasokeri.

Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen vatkaten. Sekoita joukkoon vuorotellen jauhoseosta ja kermaa.

Vuoraa uunivuoka (18 x 30 cm) leivinpaperilla. Levitä taikina vuokaan. Paista 200 asteessa 35-40 minuuttia.

Nosta pohja leivinpaperin avulla vuoasta ja anna jäähtyä. Leikkaa haluamasi kokosiksi palasiksi.

Sekoita tomusokeri ja vesi keskenään. Lusikoi leivosten päälle noin teelusikallinen marmeladia. Pursota marmeladin ympärille reunus tomusokerikuorrutteella (esim. pieni minigrip-pussi on tähän tarkoitukseen kätevä).

19. tammikuuta 2014

Suklaabrownie

Pullahiireltä löytyi herkullinen suklaabrownien ohje. Tämä muistuttaa paljon mutakakkua, on suussasulavan herkullista ja suklaista. Tarjosin herkkua vieraille vaniljasokerilla maustetun kermavaahdon kanssa.

Kuvat eivät ole eduksi tälle herkulle, pahoitteluni siitä. Kiireessä nappasin vielä kuvan viimeisestä palasta.



OHJE:

375 g voita
3 dl ruokosokeria
3 kananmunaa
1 tl leivinjauhetta
1½ dl kaakaojauhetta
5 dl vehnäjauhoja
2 dl maitoa
200 g suklaata

Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja ruokosokeri keskenään hyvin. Lisää kananmunat yksi kerrallaan hyvin vatkaten ja jatka viimeisen kananmunan jälkeen vatkaamista vielä noin 5 minuutin ajan. Sulata sillä aikaa suklaa ja nosta sivuun jäähtymään. Mittaa ja sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne vaahtoon vuorotellen maidon kanssa. Sekoita sulatettu suklaa vielä joukkoon hyvin sekoittaen. Kaada taikina voideltuun 26 cm irtopohjavuokaan. Paista 175 asteessa noin 30 minuuttia. Kakku saa olla vielä hieman "hytisevää" paiston loppuvaiheessa. Jäähdytä kakku ja siirrä se tarjoiluastialle. Koristele marjoilla, suklaalla ja tarjoile kermavaahdon tai vaniljajäätelön kanssa.

12. tammikuuta 2014

Mureat mokkaneliöt

Leivoin nämä mokkaneliöt mieheni syntymäpäivän kunniaksi - en tosin varsinaisena syntymäpäivänä, koska sinä päivänä ei yhtään tehnyt mieli leipoa. Välillä on annettava itsensä huilata; kyllä se leivontainto sieltä taas ilmestyy. Ohje on Kinuskikissalta. Kerrassaan ihania - ja makeita. Melkeinpä liian makeita minun makuuni.


OHJE:

Pohja:
125 g voita tai margariinia
1 dl sokeria
2 keltuaista
1 tl vaniljasokeria
3 dl vehnäjauhoja

Kuorrute:
½ dl vettä
4 tl pikakahvijauhetta
1 keltuainen
100 g voita
3 dl tomusokeria
100 g valkosuklaata

Pinnalle:
tomusokeria

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää keltuaiset ja vaniljasokeri. Sekoita joukkoon vehnäjauhot muutamassa erässä.

Levitä taikina jauhotetuilla sormilla painellen pellille leivinpaperin päälle 20 x 30 cm kokoiseksi levyksi. Paista 200 asteessa 10 minuuttia.

Kuumenna vesi kattilassa kiehuvaksi. Ota liedeltä ja sekoita veteen pikakahvijauhe.

Sekoita kahvin joukkoon keltuainen. Lisää kattilaan voi ja tomusokeri. Nosta takaisin liedelle ja jatka sekoittamista, kunnes seos kiehahtaa ja voi on sulanut joukkoon.

Jäähdyttele seosta muutama minuutti. Paloittele sitten joukkoon valkosuklaa ja sekoita, kunnes kuorrute on tasaista.

Levitä kuorrute pohjan päälle. Nosta jääkaappiin jähmettymään muutamaksi tunniksi.

Leikkaa levy neliöiksi. Ripottele pinnalle tomusokeria. Säilytä jääkaapissa.

4. tammikuuta 2014

Pipari-puolukkapiiraset

Joulun piparkakkutaloa varten olin varannut valmista piparitaikinaa hieman liian paljon. Johonkin piti pakastimessa ollut taikina käyttää. Menimme vastaanottamaan uutta vuotta vanhempieni luokse, ja leivoin sinne tällaisia pipari-puolukkapiirasia. Ohje on joulukuun Ruoka Pirkasta; siellä nämä ovat nimellä pipari-karpalopiiraset. Karpaloita minulla ei ollut, joten jätän ne alla olevasta ohjeesta pois. Vaikka olin voidellut muffinssipellin hyvin, oli minulla vaikeuksia saada piiraset irti. Pakko oli käyttää veistä apuna ja se toki vaikutti piirasten ulkonäköön. Makuun ei kuitenkaan, olivat oikein hyviä.



OHJE (12 kpl):

1 pkt (500 g) piparkakkutaikinaa

Voiteluun:
juoksevaa margariinia

Täyte:
1 rs (200 g) Créme Bonjour tuorejuustoa, karpalo
½ prk (á 250 g) rahkaa
1 kananmuna
2 dl puolukoita
3/4-1 dl sokeria 

Sulata taikina pakkauksen ohjeen mukaan. Voitele muffinipellin syvennykset huolellisesti ja nosta pelti jääkaappiin. Leivo taikinasta 12 kukkapiparia kansiksi. Jaa loppu taikina 12 palaan. Pyörittele palat palloiksi ja litistä niitä hieman.

Painele taikinapalat voidellun 12 kappaleen muffinipellin syvennyksiin siten, että taikina ylettyy kolojen yläreunaan asti. Nosta pohjat ja piparit jääkaappiin jähmettymään.

Sekoita tuorejuusto, rahka, muna, puolukat ja sokeri keskenään. Jaa täyte taikinapohjien päälle. Nosta piparikannet piirasten päälle.

Paista 175 asteessa uunin alatasolla noin 25 minuuttia. Annan leivonnaisten jäähtyä  ennen irrottamista.

24. marraskuuta 2013

Vanilja-luumutortut

Halusin kokeilla vähän erilaisia joulutorttuja, kun viime joulun jälkeen löysin Mustikkasuun blogista tällaisia vanilja-luumutorttuja. Ohje on ollut kirjanmerkeissäni siitä asti ja nyt adventin pikkuhiljaa lähestyessä päätin näitä kokeilla. Mustikkasuun ohjeessa oli käytetty vaniljakreemiä, itse käytin vaniljakastikeaineksia. Alla ohje niinkuin itse tein.


OHJE (10 kpl):

500 g torttutaikinalevyjä
1 pss vaniljakastikeaineksia (Blå Band)
2 dl maitoa
luumumarmeladia

Voiteluun:
kananmunaa

Sulata torttutaikinalevyt ja jaa ne kahtia. Sekoita maito ja vaniljakastikeainekset, anna tekeytyä hetki jääkaapissa. Jaa jokaiselle levylle ensin noin ruokalusikallinen vaniljakastiketta ja sitten noin teelusikallinen luumumarmeladia. Leikkaa veitsellä täytteiden ympärille pieni neliö, älä kuitenkaan paina pohjaan asti. Näin reunat kohoavat uunissa paremmin. Voitele reunat kananmunalla. Paista 225-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.

29. heinäkuuta 2013

Mustikkapaistos

Tästä mustikkapaistoksesta tuli niin vaatimattoman näköinen, että ensin ajattelin olla kokonaan postaamatta sitä tänne blogiin. Vaatimattoman näköisestä leivonnaisesta on vaikea saada hyvää kuvaa. Maisteltuani paistosta muutin mieleni. Maku on niin hyvä, että on ihan pakko laittaa ohje kiertoon. Kannattaa kokeilla! Uskallanpa melkein väittää, etten ole koskaan aikaisemmin syönyt yhtä hyvää mustikkaleivonnaista. Vei kielen mennessään! Kuva ei anna tälle herkulle oikeutta, joten uskokaa kun sanon, että hyvää on.

Ohje on Arla Ingmanilta, jossa herkun nimi on mustikka-murupiirakka. Meillä tätä syötiin vaniljakastikkeen kanssa.


OHJE:

3 dl vehnäjauhoja
2 rkl kidesokeria
100 g voita

Marjatäyte:
3/4 l tuore- tai pakastemarjoja, esim. mustikoita, vadelmia tai mansikoita
3/4 dl kidesokeria
½ rkl perunajauhoja

Sekoita jauhot ja sokeri kulhossa. Lisää voi paloina, ja hienonna kaikki rakeiseksi massaksi. Sekoita marjat sokerin ja perunajauhojen kanssa vuoassa. Huom! Perunajauhoja tarvitaan kaksinkertainen määrä pakastemarjojen kanssa. Levitä murutaikina täytteen päälle. Paista 225-asteisen uunin keskiosassa 15-20 minuuttia.

16. kesäkuuta 2013

Marjakukko

Pakastimessa on vielä marjoja, jotka olisi tuhottava ennen uuden sadon kypsymistä. Tähän marjakukkoon niitä saikin hyvin upotettua. Ohje on Miisulin keittiössä -blogista, alunperin Maku-lehdestä 1/2013. Alkuperäisessä ohjeessa kukko on tehty mustikoista ja vadelmista; itse käytin tähän mustikkaa, mansikkaa ja punaherukoita. Aivan ihanaa! Olen aiemmin tehnyt mustikkakukkoa, mutta tämä useampimarjainen versio on kyllä mielestäni parempaa. Ja marjojahan voi vaihdella sen mukaan, mitä kulloinkin sattuu olemaan. Alla alkuperäinen ohje.


OHJE:

200 g voita
1 dl sokeria
4 dl täysjyväruisjauhoja
3/4 tl leivinjauhetta
200 g mustikoita
200 g vadelmia
1 dl sokeria
½ dl perunajauhoja

Sulata rasva ja sekoita joukkoon sokeri ja jauho-leivinjauheseos. Lisää myös ripaus vaniljasokeria, jos haluat.

Ota taikinasta 3/4 ja painele se voidellun uunivuoan pohjalle ja reunoille.

Sekoita jäisten marjojen joukkoon sokeri ja perunajauhot, ja levitä seos vuokaan.

Taputtele lopusta taikinasta pieniä levyjä ja asettele ne vuokaan niin, että marjat peittyvät.

Paista kukko 200 asteessa noin 40 minuuttia, kunnes pinta on saanut kauniin värin.

Tarjoa vaniljakastikkeen, kermavaahdon tai jäätelön kanssa.

8. kesäkuuta 2013

Whoopies

Whoopiesit ovat olleet kokeilulistallani jo hyvän aikaa. Ostin tarvikkeetkin jo reilu viikko sitten, mutta en sitten jaksanutkaan leipoa. Kävimme välillä vähän lomailemassa Tanskanmaalla, ja lomasta virkistäytyneenä löytyi taas virtaa leipomiseen. Whoopiesien ohje on Vaaleanpunaiselta nonparellilta. Aivan ihania herkkuja, makoisia ja pehmeitä! Ei näistä yhtä kauniita tullut kuin Vaaleanpunaisella nonparellilla, mutta maku oli täydellinen. Näitä pitää ehdottomasti leipoa toistekin, ehkäpä jollain muulla makuyhdistelmällä.


OHJE (n. 20-25 kpl):

100 g voita
75 g tummaa leivontasuklaata
3½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1½ tl vaniljasokeria
2 rkl tummaa kaakaojauhetta
1/4 tl suolaa
1½ dl sokeria
2 munaa
1 dl maitoa

Täyte:
1 prk (2½ dl) mansikkakermaa (Valio)
1 prk (200 g) mansikkarahkaa (Valio)
½ rkl vaniljakreemijauhetta
1-2 rkl mansikanmakuista tomusokeria

Sulata voi kattilassa ja lisää joukkoon paloiteltu suklaa. Sekoita keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe, vaniljasokeri, kaakaojauhe ja suola.

Vaahdota sokeri ja huoneenlämpöiset munat. Kaada suklaasula ohuena nauhana vaahdon joukkoon samalla sekoittaen.

Siivilöi jauhoseos vuorotellen maidon kanssa taikinaan. Vältä turhaa sekoittamista.

Laita taikina pursotinpussiin ja pursota halkaisijaltaan noin 4-5 cm:n kokoisia ympyröitä leivinpaperin päälle pellille. Jätä ympyröiden väliin tilaa. Paista 175 asteessa noin 8 minuuttia. Anna jäähtyä.

Tee täyte. Vaahdota mansikkakerma. Lisää kermavaahdon joukkoon mansikkarahka, vaniljakreemijauhe ja tomusokeri. Sekoita tasaiseksi.

Pursota Whoopies-pohjan päälle täytettä ja nosta toinen pohja täytteen päälle. Säilytä täytetyt Whoopiesit jääkaapissa.

29. huhtikuuta 2013

Mansikkaiset vaahtokarkkipalat

Synttäriherkkuja edelleen... Pitihän sitä jotain vaaleanpunaistakin olla tarjolla. Simply melt -napit olivat minulle ihan uusi tuttavuus. Kovin olivat makeita minun makuuni, ja lapsistakin osalle maistui ja osalle ei. Ohje on Confetin reseptiblogista. Ohjeessa mainittua vanilja-aromia ei minulla ollut, joten laitoin reilut 2 tl vaniljasokeria.


OHJE:

Pohja:
125 g margariinia
55 g hienoa sokeria
180 g vehnäjauhoja
2-3 tippaa vanilja-aromia

Koristeluun:
1 pss (200 g) Simply melt, mansikka
minivaahtokarkkeja

Vatkaa sokeri ja margariini vaahdoksi. Sekoita joukkoon jauhot ja makuaromi, vaivaa tasaiseksi. Painele taikina voideltuun 18 cm x 30 cm vuokaan. Paista 190 asteessa noin 15-20 minuuttia. Anna jäähtyä.

Sulata mansikkanapit pussin ohjeen mukaan ja kaada jäähtyneen pohjan päälle. Koristele samantien pienillä vaahtokarkeilla. Anna jähmettyä viileässä ja leikkaa paloiksi.

14. huhtikuuta 2013

Piimäpalat (*munaton*)

Leivoin viikonlopun herkuksi näitä piimäpaloja, joiden ohjeen löysin Herkkuhovista. Ohje on helppo ja nopea, ja lapset auttoivatkin minua taikinan sekoittamisessa. Lopputulos on todella herkullinen, nam! Lapset ensin vähän vierastivat ajatusta piimästä, mutta maisteltuaan totesivat, että hyvää on eikä maistu ollenkaan piimälle.


OHJE:

4 dl piimää
4 dl sokeria
6 dl vehnäjauhoja
250 g voisulaa
2 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa

Kuorrutus:

4 dl tomusokeria
2 rkl tummaa kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
100 g sulaa voita
½ dl vahvaa kahvia
nonparelleja

Sekoita kaikki ainekset keskenään tasaiseksi massaksi. Levitä uunipellille leivinpaperin päälle. Paista 200 asteessa 20-25 minuuttia. Jäähdytä.

Tee kuorrutus. Sulata rasva kattilassa, lisää muut ainekset. Lisää tomusokeri viimeisenä erissä ja sekoita vispilällä. Levitä kuorrute pohjan päälle, lisää nonparellit heti. (Jos kuorrute tuntuu löysältä, lisää tomusokeria.)

15. helmikuuta 2013

Min älskling -leivokset

Kun näin Juhlattaren kakkublogissa näiden leivoksien ohjeen, tiesin heti, että näitä leivon perheelle ystävänpäiväksi. Min älskling -leivoksia för mina älsklingar <3 Suuren suurta herkkua nämä ovatkin. Työvaiheita on muutama, mutta lopputulos on sen arvoinen. Kannattaa kokeilla!


OHJE:

Pohja:
150 g voita
2 kananmunaa
3 dl sokeria
2-3 rkl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
4½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1½ dl maitoa

Täyte:
1 pss vaniljakastikeaineksia (Blå Band)
2 dl kylmää maitoa
150 g voita
1 rkl vaniljasokeria
2 rkl tomusokeria

Päällinen:
75 g voita sulana
2 rkl valmista jäähtynyttä kahvia
1 rkl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
3½ dl tomusokeria

Päälle koristeeksi strösseleitä


Lämmitä uuni 175 asteeseen. Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Sulata voi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet, maito ja voi muna-sokerivaahtoon. Paista uunipellillä noin 20 minuuttia.

Tee sillä välin täyte: Anna voin pehmentyä. Valmista vaniljakastike sekoittamalla vaniljakastikeainekset kylmään maitoon. Lisää voin sekaan vaniljasokeri ja tomusokeri. Vatkaa sähkövatkaimella sekaisin. Sekoita tomusokeri-voiseos vaniljakastikkeen kanssa sekaisin.

Kun pohja on paistunut, anna sen jäähtyä. Jaa pohja kahteen osaan. Levitä toiselle pohjalle vanilja-voitäyte. Nosta toinen pohja kanneksi.

Valmista kuorrute: Sekoita kaikki aineet keskenään, tomusokeri viimeisenä. Levitä kuorrute kakun päälle. Koristele strösseleillä.

4. helmikuuta 2013

Runebergin leivokset

Selasin eilen leivontablogeja ja Lempikakku-blogissa tuli vastaani tämä ohje kuin tilauksesta. Olin suunnitellut tekeväni tänä vuonna Runebergin torttuja uunipellillisen kerrallaan, mutta olin hyvää ohjetta vailla. Pieniä muutoksia tein alkuperäiseen ohjeeseen; alla ohje kuten itse tein.


OHJE:

300 g voita tai margariinia
230 g sokeria
100 g fariinisokeria
4 munaa
260 g vehnäjauhoja
150 g korppujauhoja
100 g piparinmuruja
1 1/4 dl maitoa
reilu 1 rkl leivinjauhetta

100 g vadelmamarmeladia
3 dl tomusokeria
n. 7 tl vettä

Murenna piparit esim. kaulimella. Vaahdota voi ja sokerit. Lisää munat yksitellen sekä keskenään sekoitetut kuivat aineet. Lisää maito taikinaan viimeisenä. Levitä taikina uunipellille ja pursota marmeladi pitkittäin päälle (esim. neljä raitaa). Paista 175 asteessa 15-20 minuuttia. Anna jäähtyä.

Itse pursotin vielä uudet marmeladiraidat entisten päälle, sillä aiemmat upposivat hieman taikinaan paiston aikana. Sekoita tomusokeri ja vesi. Pursota tomusokeriraidat marmeladin kummallekin puolelle. Leikkaa leivospaloiksi.

4. joulukuuta 2012

Daim-palat

Merjan leivonta- ja askartelublogista löysin tämän ohjeen ja pakkohan sitä oli testata. Hyvää oli! Parempaa jääkaappisäilytyksen jälkeen kuin ihan tuoreeltaan. Suklaana käytin kaapista löytyneitä levyjen jämiä eli sekä laktoositonta maitosuklaata että laktoositonta tummaa suklaata.

Oli hyvin vaikea kuvatta illan jo hämärtyessä. Pahoittelen huonoa kuvaa!


OHJE:

Pohja:
2 munaa
1½ dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
3 rkl tummaa kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
½ dl maitoa
100 g suklaata sulatettuna
1 (56 g) Daim-patukka paloiteltuna

Vaahdota munat ja sokeri. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet yhdessä maidon kanssa. Sekoita hyvin. Lisää lopuksi sulatettu suklaa ja paloiteltu Daim-patukka. Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun torttuvuokaan. Paista 225-asteisessa uunissa noin 12 minuuttia.

Kuorrutus:
3 dl tomusokeria
½ dl tummaa kaakaojauhetta
n. ½ dl keitettyä & jäähdytettyä kahvia

Sekoita kuorrutteen aineet keskenään. Levitä vielä lämpimän pohjan päälle tasaisesti.

Koristelu:
1 pss (n. 100 g) Daim-suklaarakeita

Levitä rakeet kuorrutteen päälle ennen kuin se jähmettyy.