Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leivät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leivät. Näytä kaikki tekstit

11. heinäkuuta 2015

Ruispataleipä

Jo keväällä huomasin Linnean Herkkukoto -blogissa rukiisen pataleivän ohjeen. Olen tehnyt pataleipiä aiemminkin, joten halusin kokeilla tätä rukiista versiotakin. Kesäloman aikana on ollut enemmän aikaa leivontakokeiluihin. Leipä oli hyvää, mutta ei se mielestäni voittanut esim. tätä juustoista pataleipää.


OHJE:

3½ dl vettä
1½ dl vehnäjauhoja
6 dl ruisjauhoja
2 tl suolaa
1 tl kuivahiivaa


Sekoita kuivat aineet keskenään suurehkossa kulhossa. Lisää noin 42-asteinen vesi ja sekoita nopeasti taikinaksi. Peitä kulho kelmulla ja jätä huoneenlämpöön vähintään 12 tunniksi.

Muotoile kohonnut taikina varoen "palloksi" kulhossa, apuna kannattaa käyttää leipurinlastaa. Jätä kohoamaan 30 minuutiksi.

Laita uuniin noin 3 litran kannellinen pata ja laita uuni lämpenemään 225 asteeseen.

Ota kuuma pata varoen uunista ja nosta taikinapallo pataan. Laita kansi kiinni ja pata uuniin.

Paista 30 minuuttia, ota kansi pois ja paista vielä 15 minuuttia.

Nosta leipä leivinliinan päälle ja kääri se siihen jäähtymään.


22. maaliskuuta 2015

Juustoinen pataleipä

Annin uunissa -blogissa oli tehty juustoista pataleipää ja siitäpä minäkin sain idean. Ohjeeseen otin mallia Annilta, mutta tein kuitenkin sen mukaan, mitä aineksia omasta kaapista sattui löytymään. Lopputulos oli kyllä täydellinen leipä! Niin hyvää ei kaupasta saa, joten tätä tulee tehtyä toistekin.


OHJE:

3½ dl vettä
herneen kokoinen pala tuorehiivaa
2 dl kaurahiutaleita
5 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
3 rkl rypsiöljyä
1 dl juustoraastetta

Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Sekoita kuivat aineet ja rypsiöljy hiivaveteen. Lisää lopuksi juustoraaste. Sekoita taikina nopeasti tasaiseksi. Älä vaivaa. Peitä kulho kelmulla ja jätä kohoamaan huoneenlämpöön 12-24 tunniksi. Mitä pidempään kohotat taikinaa, sitä maukkaampaa leivästä tulee.

Kumoa taikina reilusti jauhotetulle pöydälle. Älä vaivaa taikinaa, mutta kääntele se palloksi. Peitä taikinapallo liinalla ja anna kohota vielä 30 minuuttia.

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Laita 2-3 litran pata kylmään uuniin.

Ota kuuma pata uunista. Nosta taikina kuumaan pataan. Laita kansi päälle ja paista leipää 30 minuuttia uunin keskitasolla. Ota kansi pois ja paista vielä ilman kantta 15 minuuttia.

Ota pata uunista ja kumoa leipä hetken kuluttua.


23. joulukuuta 2014

Joululimppu

Sain työnantajaltani oikein mieluisan joululahjan: ainekset joululimppuun. Minusta tällainen lahja oli hieno idea ja ainakin tällaiselle kotileipurille varsin osuva. Eilen paistoin limpun joulupöytään.

Tällainen oli paketin sisältö:


Pussissa oli kuivat ainekset ja ohjeet limpun tekoon. Mukana oli myös leipävuoka, jossa limpun voi paistaa. Pussin mukaan limpun ainesosat ovat vehnäjauho, ruisjauho, fariinisokeri, kumina ja suola. Kuiviin aineksiin lisättiin vain yksi kananmuna ja nestettä.

Ja tällainen limppu tuli uunista ulos:


Pitihän sitä jo vähän maistaakin. Oli hyvää! Tässäpä olisi oiva lahjaidea ensi joulua ajatellen...

4. syyskuuta 2014

Ruisruudut

Iltapalalle leivoin näitä herkullisia ruisruutuja. Ohje on helppo ja todellakin kokeilemisen arvoinen! Ohje on otettu Rainbow:n ruisjauhopussista.


OHJE:

5 dl vettä
2 tl suolaa
2 rkl sokeria
½ dl öljyä
1 ps (11 g) kuivahiivaa
4 dl ruisjauhoja
5 dl vehnäjauhoja

Lämmitä vesi 42-asteiseksi eli hieman kädenlämpöä lämpöisemmäksi. Lisää suola, sokeri ja öljy. Sekoita kuivahiiva jauhoihin. Lisää jauhot taikinanesteeseen ja sekoita tasaiseksi. Kumoa taikina leivinpaperin päälle uunipellille. Ripottele taikinan pinnalle reilusti ruisjauhoja ja taputtele noin 1 cm:n paksuiseksi levyksi. Leikkaa levy taikinapyörällä neliöiksi. Anna kohota liinalla peitettynä 30-40 minuuttia. Paista 225 asteessa noin 20 minuuttia.

6. kesäkuuta 2014

Perunainen vuokaleipä

Olen yleensä leiponut ylijääneestä perunamuusista joko perunarieskoja tai sämpylöitä. Näin hellepäivänä ei huvittanut pyöritellä sämpylöitä, joten ajattelin kokeilla perunaista vuokaleipää. Leipien ohje mukailee sämpylöitten ohjetta.



OHJE (2 kpl):

5 dl vettä
½ tl suolaa
1 rkl hunajaa
1½ dl kaurahiutaleita
3 dl perunamuusia
1 ps kuivahiivaa
4½ dl hiivaleipäjauhoja
6-7 dl vehnäjauhoja
½ dl juoksevaa margariinia

Voiteluun:
vettä

Päälle:
sormisuolaa

Sekoita +42-asteiseen (reilusti kädenlämpöiseen) veteen suola, hunaja ja kaurahiutaleet. Sekoita joukkoon myös perunamuusi. Sekoita taikinanesteeseen osa hiivaleipäjauhoista, joihin kuivahiiva on sekoitettu. Lisää jauhoja vähitellen koko ajan vaivaten. Lisää alustuksen loppuvaiheessa juokseva margariini. Vaivaa taikina tasaiseksi ja kimmoisaksi.

Voitele kaksi leipävuokaa ja jaa taikina vuokiin. Kohota leipiä puolisen tuntia lämpimässä paikassa liinalla peitettynä.

Voitele leivät vedellä ja ripottele pinnalle sormisuolaa. Paista 200 asteessa noin puoli tuntia.

26. joulukuuta 2013

Saaristolaisleipä

Minulla ei ole yleensä ollut tapana leipoa jouluksi leipää, mutta tänä vuonna ajattelin kokeilla. Mies toivoi leipää, johon tulee kaljamaltaita. Löysin saaristolaisleivän ohjeen Hellapoliisilta, joten leivoin leivät sen ohjeen mukaan. Ohjeella tuli kolme leipää, joista yksi jäi meille kotiin, yhden annoin ystäväperheeseen ja yhden veimme vanhemmilleni.


OHJE:

1 l piimää
75 g hiivaa
3 dl tummaa tai leipäsiirappia
3 dl kaljamaltaita
3 dl vehnä- tai ruisleseitä
3 dl ruisjauhoja
1 rkl suolaa
10 dl vehnäjauhoja

leivän voiteluun:
1 rkl siirappia
3 rkl vettä

Lämmitä piimä kädenlämpöiseksi. Murenna joukkoon hiiva. Lisää siirappi, kaljamaltaat, leseet, ruisjauhot, suola ja vehnäjauhot. Anna kohota noin 1½ tuntia.

Voitele leipävuoat voisulalla tai margariinilla. Jaa taikina kolmeen reilun litran vetoiseen leipävuokaan. Paista 175 asteessa uunin alimmalla ritilätasolla 2 tuntia. Voitele paiston loppuvaiheessa leivät siirappi-vesiseoksella. Kumoa ja jäähdytä liinan alla.

Parhaimmillaan leipä on seistyään viileässä kahdesta kolmeen päivään.

18. lokakuuta 2013

Pataleipä

Meillä on vietetty syyslomaa koko perheen voimin. Itselläni oli suunnitelmissa kaikenlaista leipomista, ja jotain tuli leivottuakin ennenkuin syysflunssa iski minuunkin. Tämä pataleipä oli suunnitelmalistallani ykkösenä ja kyllä kannatti testata tämä ohje. Aivan ihanaa, rapeakuorista leipää! Pienemmät pojat eivät tuosta kuoren rapeudesta tykänneet, mutta minusta se oli herkkua. Ohje on Cebicin keittiöstä. Hannan sanojen mukaan tämä on maailman helpoin leipä ja niin se todella on!

Leivän ideana on, että sen annetaan kohota huoneenlämmössä reilu puoli vuorokautta ja leipä paistetaan padassa. Itselläni oli käytössä kannellinen, lasinen pata.


OHJE:

2 tl suolaa
1 tl kuivahiivaa
7 dl vehnäjauhoja
3½ dl reilusti kädenlämpöistä vettä (n. 42 astetta)

Sekoita kulhossa kuivat aineet ja sekoita nopeasti joukkoon lämmin vesi, älä vaivaa. Peitä kulho tuorekelmulla ja jätä se tekeytymään huoneenlämpöön n. 12-18 tunniksi. Kumoa taikina jauhotetulle pöydälle, taittele nopeasti palloksi (älä vaivaa!) ja jätä leivinliinan alle kohoamaan vielä reiluksi puoleksi tunniksi. Laita kannellinen uunipata (n. 3 litraa) kylmään uuniin ja kuumenna uunia 225 asteessa noin puolisen tuntia. Ota pata pois uunista, nakkaa taikinapallo vuokaan ja paista leipää 30 minuuttia kannella peitettynä. Ota kansi pois padan päältä ja paista leipää vielä 15 minuuttia. Tarjoile hieman lämpimänä.



9. syyskuuta 2013

Ruisleipäset

Tässä eräänä päivänä pojat saivat välipalalla vastapaistettuja ruisleipäsiä. Ohje on ihanan helppo, ei tarvitse edes käsiään sotkea! Lopputuloskin on oikein maistuva, leipäset löysivät hyvin tiensä nälkäisten lasten suihin. Ohje on täältä.


OHJE:

4 dl vettä
1 tl suolaa
1 rkl sokeria tai siirappia
1 ps kuivahiivaa
3 dl karkeita täysjyväruisjauhoja
½ dl juoksevaa margariinia tai 50 g leivontamargariinia
5 dl erikoisvehnäjauhoja

Sekoita +42-asteiseen (reilusti kädenlämpöiseen) veteen suola, sokeri ja ruisjauhot, joiden joukkoon kuivahiiva on sekoitettu. Lisää huoneenlämpöinen juokseva margariini sekä vehnäjauhot. Sekoita tasaiseksi. Taikina on löysää.

Nosta kahden lusikan avulla taikinakekoja leivinpaperin päälle pellille. Ripottele pinnalle vehnäjauhoja ja taputtele pyöreiksi leipäsiksi (halkaisija noin 8 cm). Leikkaa terävällä veitsellä pintaan ristikot.

Anna kohota liinan alla lämpimässä paikassa noin 40 minuuttia. Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen.

Paista uunin keskitasolla 12-15 minuuttia.

19. kesäkuuta 2013

Helpot kauraleipäset

Leivoin pojille välipalalle tällaisia kauraleipäsiä. Nämä saavuttivatkin suuren suosion, ohjekin on mukavan helppo. Näitä meillä leivotaan toistekin! Ohje on täältä, tein kauraleipäset pienin muutoksin. Alla ohje, kuten itse tein.


OHJE (16 kpl):

4 dl vettä
2 dl kaurahiutaleita
1 ps kuivahiivaa
½ tl suolaa
2 rkl siirappia
½ dl rypsiöljyä
6 dl vehnäjauhoja

Sekoita +42-asteiseen (reilusti kädenlämpöiseen) veteen kaurahiutaleet, joiden joukkoon kuivahiiva on sekoitettu. Lisää suola, siirappi, öljy ja vehnäjauhot. Sekoita tasaiseksi. Taikina on löysää.

Ota taikinasta kahden lusikan avulla taikinakasoja leivinpaperin päälle pellille. Ripottele kasojen päälle vehnäjauhoja ja taputtele pyöreiksi leipäsiksi (halkaisija noin 6 cm). Anna leipästen kohota liinan alla lämpimässä paikassa noin 30 minuuttia.

Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen.

Paista uunin keskitasolla 8-10 minuuttia.

24. helmikuuta 2013

Aamiaislimppu

Uudessa Leivotaan-lehdessä (1/2013) oli useampi leipäohje, joista ensimmäisenä päätyi testaukseen tämä aamiaislimppu. Nimestään huolimatta meillä tätä syötiin välipalalla. Tykkään näistä vuokaleivistä, kun ne ovat niin helppoja tehdä.


OHJE:

25 g hiivaa
3 dl lämmintä vettä
1 tl suolaa
½ dl tummaa siirappia
25 g voisulaa
5 dl sämpyläjauhoja
3 dl vehnäjauhoja

Murenna hiiva kulhoon ja liuota se lämpimään veteen.

Lisää suola, siirappi, voi ja sämpyläjauhot. Lisää viimeiseksi vehnäjauhot vähän kerrallaan. Alusta taikina tasaiseksi.

Muotoile taikinasta limppu ja nosta se leivinpaperilla vuorattuun 1½ litran leipävuokaan. Ripottele päälle hiukan jauhoja.

Anna leivän kohota leivinliinan alla noin 30 minuuttia. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.

Paista limppua uunin alimmalla tasolla 30-35 minuuttia.

19. tammikuuta 2013

Moniviljaleipä

Leivoin iltapalalle tuoretta leipää. Ohje on helppo ja lopputulos herkullinen. Lapset ovat jo kilvan kyselleet, milloin leipoisin uudelleen. Seuraavalla kerralla teenkin kaksinkertaisen annoksen, kaksi leipävuokaa mahtuu uuniin samalla kertaa. Ohje on Heidi Paajalan kirjasta Leivotaan!


OHJE:

2½ dl vettä
25 g (puolikas pala) hiivaa
1 tl suolaa
2½ dl vehnäjauhoja
1½ dl ohrajauhoja
1 dl kaurahiutaleita
50 g margariinia

Sulata margariini. Sekoita keskenään vehnäjauhot ja ohrajauhot. Mittaa leivontakulhoon kädenlämpöinen vesi, suola sekä murenna joukkoon hiiva. Sekoita, kunnes hiiva on liuennut. Lisää kulhoon kaurahiutaleet ja anna liota hetki. Lisää puolet jauhoista ja sekoita. Lisää margariini ja sekoita, kunnes margariini on imeytynyt. Lisää loput jauhot ja vaivaa taikina tasaiseksi. Anna taikinan nousta kulhossa 15 minuuttia.

Voitele ja jauhota suorakaiteen muotoinen vuoka (käytä jauhottamiseen vehnäjauhoja). Kumoa taikina vuokaan ja anna kohota liinalla peitettynä 30 minuuttia. Paista 200-asteisessa uunissa 30 minuuttia.

Anna leivän jäähtyä hetki vuoassa ja ota se jäähtymään esimerkiksi puiselle leikkuulaudalle.

Meillä oli kiire syömään tuoretta leipää, joten leipä oli vielä liian lämmintä leikkausvaiheessa. Ei pysynyt kunnolla kasassa, mutta hyvää oli. Jäähtyneenä oli sitten helpompi leikata.


12. elokuuta 2012

Mehevä porkkanaleipä

Sarjassamme helppo ja maistuva iltapala lapsille... Tätä leipää tehdessä eivät kädet menneet likaisiksi ja muutenkin oli helppo valmistaa. Ohje on Kati Jaakosen kirjasta Hellapoliisi - Ensimmäiset reseptini.


OHJE:
2 porkkanaa raastettuna
½ l maitoa
25 g hiivaa tai 8-10 g kuivahiivaa
1½ tl suolaa
½ dl siirappia tai leipäsiirappia
6 dl vehnäjauhoja
2 dl vehnänalkioita, kauraleseitä, vehnäleseitä tms.
½ dl öljyä tai 50 g sulatettua voita tai margariinia

Kuori ja raasta porkkanat. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Liuota hiiva joukkoon. Jos käytät kuivahiivaa, sekoita kuivahiiva jauhojen joukkoon. Lisää muut aineet ja sekoita tasaiseksi.

Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle, reunalliselle uunipellille ja kohota lämpimässä, vedottomassa paikassa. Paista 225-asteisen uunin toiseksi alimmalla ritilätasolla noin 15 minuuttia.

5. elokuuta 2012

Nopeatekoinen vuokaleipä


Leivän leipominen ei voisi olla tämän helpompaa! Lopputulos on ihanan herkullinen. Näin helpon ohjeen ansiosta meilläkin syödään vastaleivottua leipää paljon useammin. Ohje on kirjasta Seitsemän tähden leivontakirja.


OHJE:
25 g hiivaa
1 rkl öljyä
2½ dl vettä
1 tl suolaa
2 tl sokeria
1 dl vehnäleseitä
n. 6 dl vehnäjauhoja

Murenna hiiva kulhoon. Sekoita öljy ja vesi ja lämmitä kädenlämpöiseksi, 37-asteiseksi. Kaada neste hiivan päälle ja sekoita, kunnes se on liuennut.

Sekoita muut ainekset huolellisesti joukkoon.

Kaada taikina voideltuun, 1½ litran vetoiseen vuokaan. Anna leivän kohota leivinliinalla peitettynä lähes kaksinkertaiseksi, noin 35 minuuttia.

Paista ritilän päällä uunin pohjalla 200 asteessa noin 15 minuuttia. Nosta ritilä seuraavalle korkeudelle ja paista vielä runsaat 15 minuuttia.

Anna leivän rauhoittua vuoassaan muutama minuutti ennen kuin kumoat sen ritilälle. Jäähdytä leipä leivinliinaan käärittynä.

Hiivaleipä


Leipää en ollutkaan leiponut sitten opiskeluaikojen. Tässä päivänä eräänä ryhdistäydyin ja leivoin hiivaleipää. Kylläpä maistuikin pojille välipalalla! Leivoin leivät allaolevalla ohjeella, ohje on otettu Rainbow hiivaleipävehnäjauhopussista.


OHJE (2 kpl):
5 dl vettä
50 g hiivaa
2 tl suolaa
2 rkl siirappia
½ dl öljyä
12-13 dl hiivaleipävehnäjauhoja

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi ja liuota siihen hiiva. Lisää suola ja siirappi. Lisää puolet jauhoista ja vatkaa seosta voimakkaasti. Lisää loput jauhot vähitellen ja viimeisenä öljy. Alusta pehmeä taikina. Peitä ja anna taikinan kohota lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi.

Kaada taikina jauhotetulle pöydälle. Leivo kaksi leipää ja nosta ne pellille leivinpaperin päälle. Anna kohota liinalla peitettynä. Pistele leivät tai koristele pinta viilloin. Paista 200 asteessa noin 25 minuuttia.